Herkulliset ja koukuttavat kaurakeksit
Pitääpä heti tähän alkuun kertoa, että olen maailman surkein ruuanlaittaja. Perusruokiani ovat bataatti ja jauheliha, riisi ja kana ja joskus peruna ja jauheliha/lohi. Harvemmin tulee muuta laitettua. Dieetillä ajattelin panostaa ja opetella maustamaan ruokia oikein. Nähtäväksi jää.
Leipomaan olen vielä surkeampi. Ensinnäkään en jaksa. Ja toiseksi ei kiinnostus riitä käyttäämään aikaa tunteja pullan kohotukseen. Joskus olin innostunut raakakakuista ja raakasuklaasta, mutta niiden valmistus vei aikaa.
Olen löytänyt todella kivan reseptin kaurakekseille. Niiden tekemiseen menee vain noin vartti, ja ne poikkeavat perinteisistä niin, että niissä on käytetty muunmuassa kookoshiutaleita ja intiaanisokeria.
Pidemmittä puheitta tässä resepti:
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
2 rkl mantelijauhetta
1 dl intiaanisokeria tai muuta makeutusta oman maun mukaan (itse käytän vaniljapulveria lisäksi)
1 tl leivinjauhetta
1 luomumuna
100g luomu kirnuvoita
Sitten sekoitetaan kuivat aineet, lisätään muna ja sulatettu voi ja laitetaan uuniin noin 10-15 minuutiksi 170 asteeseen. Annetaan jäähtyä ja sitten herkuttelamaan!
P.S Sekaan voi lisätä oman maun mukaan esimerkiksi marjajauhetta, raakakaakaota, macaa lucumaa yms…