No nyt on söpöä!

 

 

Vain kukat puuttuu! Vaaleanpunainen kori on itsevirkattu, liinat kirpparilta, iso vihreä ruukku Tiger:sta ja muut kirpparilta2016-05-27 07.46.45.jpg

Vihdoinkin! Mintunvihreä ja vaaleanpunainen ovat löytäneet paikkansa kodistamme, kyllä nyt on söpöä ja suloista. Nämä ovat kyllä ehdottomasti olleet minulle tämän kevään hyvän mielen värejä. Yritin jopa ehdottaa isännälle jos laitettaisiin parvekkeestakin mintunvihreä ja vaaleanpunainen sisutukseltaan, no yllättäen se ei kelvannut, mutta näin pienempinä annoksina tuntuu ihan hyvin kelpaavan perheen miesväellekin. Ja me rinsessat toki viihdytään oikein hyvin. 

Ja mikä parasta, jälleen kerran suurin osa on löytöjä kirpparilta, omista kaapeista tai itse tehtyä, joten kalliiksi ei tullut nämä söpöilyt.

2016-05-27 07.59.31.jpg

Ikean kallax-laatikon kanssa kävi mieletön tuuri. Olin himoinnut sitä jo pitkään tuon värisenä, mutta en ajattelutkaan että sitä löytyisi käytettynä jo nyt. Tuuri sattui kohdalle ja löysin sen nettikirppikseltä myynnissä uudenveroisena ja sooivan matkan päässäkin. Laatikot löytyi jo valmiina.

2016-05-27 07.57.20.jpg

Keittiön piristykseen maljakko on ikeasta, ruukku kaupan poistokorista, sopivan väristä saippuaa löytyi kaapista valmiina, virkkasin bambulangasta tiskirätin ja tiskiharjatkin oli kaupassa tarjouksessa.

Joko teillä on sisustusta vaihdettu kevään aikana vai vieläkö on suunnittelu asteella? Mikä on suosikkiväri tai ehdoton ei?

tyo-ja-raha raha sisustus diy

Kesäterveiset hoitotädeille ja opettajille, vihdoinkin valmista!

2016-05-22 18.39.01.jpg

2016-05-22 16.35.13.jpg

Tehtiin tänä vuonna jalkakylpypommeja kesämuistoksi hoitajille ja opettajille. Ohjeen bongasin Ruususuu ja Huvikumpu blogista. Jos korttien askartelussa oli omat haasteensa niin ei tämäkään ihan helpoimmalla mennyt.. Onnistuin saamaan vain joka toisesta ”taikinasta” käyttökelpoisia, joten tulihan niitä sitten tehtailtua suunniteltua enemmän! Oman analyysini mukaan epäonnistuneissa oli liian vähän vettä ja taikina jäi liian jauhoksi ja kylpypommit eivät kovettuneet. Toisessa taas oli liikaa vettä, joten ne ”kuohusi” jo muoteissa. Kolmannesta epäonnistumisesta ei mitään hajua, laitetaan vaikka sään, lämpötilan, mielentilan, kiireen tms piikkiin.. Epäonnistuneissa oli siis 1 1/2 tl liikaa ja 1 tl liian vähän vettä, kun lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen tuon 1/2 tl lisää vettä niin silloin onnistui. Kaiken kaikkiaan lahjapussukoita tuli yli 20 ja taikinoita 9, epäonniset mukaan luettuna.

Näiden valmistamiseen lapset osallistuivat mm. sekoittamalla taikinaa (sekä kovasti yrittäen lisätä myös omia mausteita joukkoon sekä hirmuinen kikatus joka kerta kun taikina sihisi veden laiton jälkeen), maistelemalla sitruunahappoa ja soodaa (varmaan tuntui kivan kuplivalta suussa..), paketoinnissa (kauhean taistelun kera kuka saa laittaa ja kuinka monta), loppusiivouksessa (murentamalla mahdollisimman monta kylpypommia takaisin jauhoksi ja sen jälkeen tietenkin itkut siitä miksei niitä jäänyt omille jaloille…) huoh, onneksi nyt on valmista ja toivottavasti tätien jalat tykkää! 

kauneus diy vanhemmuus