Ladataan...
Mimmit sijoittaa

Pari päivää sitten Messengeriini alkoi tippua screenshotteja Kauppalehden otsikoista. Ystäväni oli huolissaan: mitä tämä meinaa? Miten pörssisyöksy vaikuttaa sijoituksiini? Nytkö se pörssiromahdus tulee?

Mitä pörssiuutisten medialukutaitoon tulee, lainaan Hesarin taloustoimittajaa: pörssissä innostutaan yhdessä ja panikoidaan yhdessä. Media lietsoo sijoittajien reaktioita, jonka jälkeen se hauska vasta alkaakin. Katso vaan artikkelikuvien miesparkoja, ihan maansa myineitä.

Sanon vaan, NO WORRIES darling, pörssillä on tapana nousta ja laskea. Kerrataanpa tässä postauksessa miksi.

Miksi pörssi nousee ja laskee?

Kun sijoittajat ostavat innokkaasti osakkeita, osakkeet kallistuvat. Kun osakkeet kallistuvat, pörssikurssit nousevat. Osakkeet ovat kallistuneet tasaisesti vuodesta 2009 lähtien, eli yhtämittaisesti jo 9 vuotta. Sen saattelemana olemme saaneet viime vuosina nauttia nousukaudesta

Nousukauden jälkeen seuraa laskukausi. Ensin yksi tyyppi päättää myydä osakkeensa, ja pian kaverit lähtevät mukaan. Kun osakkeita lasketaan myyntiin nopeampaa tahtia kun mitä ihmiset ovat valmiita niitä ostamaan, osake halpenee. Silloin pörssikurssi laskee.

Tätä ilmiötä, jossa nousu- ja laskukaudet seuraavat toisiaan, kutsutaan suhdannevaihteluksi.

Eli: pörssikurssien syöksy johtuu siitä, että suuri osa sijoittajista haluaa samaan aikaan eroon osakkeistaan. No, miksi he sitten haluavat eroon osakkeistaan juuri nyt?

Miksi nyt?

Pörssikurssien lasku ei välttämättä johdu siitä, että taloudella menisi huonosti. Last time I checked, Suomen taloudella menee edelleen ihan hyvin.

Syitä voi olla monia, kuten Yhdysvaltojen aloittama tullisota, Italian ylivelkaantuminen, korkojen nousu ja Suomessa vaikkapa ylioptimistiset odotukset yhtiöiden tuloista.

Viime vuosikymmenten ryhmäpanikoinnit ja niitä seuranneet taloudelliset katastrofit ovat monilla vielä tuoreessa mielessä: 90-luvun lama, IT-kupla vuosituhannen vaihteessa sekä vuoden 2008 finanssikriisi kummittelevat sijoittajia. On kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisen kriisin jälkeen pörssikurssit ovat palautuneet ja vielä nousseet yli sen, mitä ne olivat ennen romahdusta.

Mitä tehdä?

Sitten mennäänkin kymmenen pisteen kysymykseen: mitä tehdä, kun pörssi lähtee laskuun? Tai no, koska Mimmit sijoittaa -blogissa ei harjoiteta sijoitusneuvontaa, kerron, mitä itse tekisin:

Olisin viis veisaamatta otsikoista ja jatkaisin kuukausisijoittamista normaalisti.

Hajautan sijoituksiani ajallisesti indeksirahastoon, joten tiedän, että joinain kuukausina rahastot ovat kalliimpia ja joinain halvempia.

Ajallisesti hajauttamalla en aina satu ostamaan rahastoa kun se on halvimmillaan, eikä toisaalta myöskään kalleimmillaan. En välitä pörssinousuista ja -laskuista, sillä luotan siihen, että pitkällä aikavälillä pörssikurssit nousevat. 

Eli: iisisti vaan ja pidättäydy osta ja pidä -strategiassa. 

Toisaalta, voisin säästää myös jonkun rahaklöntin sivuun ja ostaa osakkeita sitten kun ne ovat halpoja.

Kun hätäpäiset sijoittajat lähtevät pörssilaskun aikana epätoivoisesti myymään omistuksiaan, se tarjoaa mahdollisuuden ostaa halpoja osakkeita. Ajoittaminen on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä voidaan vasta jälkikäteen kertoa, missä kohtaa se täydellinen ostopaikka olisi ollut.

Muistiini palaa myös joku #rahapodin jakso jossa Martin Paasi sanoi, että hyvä indikaattori ostopaikasta olisi 6 kuukautta ensimmäisten pörssiromahdusotsikoiden jälkeen. Joten ei kun vaan kalenteriin ilmoitusta laittamaan! (Minulle ei tosiaan kannata soitella, jos tämä vinkki osoittautuu surkeaksi, mutta kai sille Martinille voi siitä jotain palautetta laitella.)

Aalto-yliopiston proffa Matti Suominen taas sanoi Talouselämälle, ettei osakkeisiin kannata sijoittaa vielä silloin, kun niissä näkyy selvä laskutrendi, vaan odottaa kunnes kurssit ovat nousseet jo jonkun verran. Kuten huomaatte, näistä asioista ollaan montaa mieltä.

Jos ja kun se romahdus kohdalle osuu, pidä tämä mielessä: ice, ice baby. Jäitä hattuun ja chillisti vaan.

Ihanaa sunnuntai-iltaa mimmit, stay cool <3

Ladataan...
Mimmit sijoittaa

Hei taas ihanat mimmit.

Niin siinä sitten kävi; kun koulu alkoi, minä ryömin luolaan josta ei ollut kontaktia ulkomaailmaan, jonka seiniä koristivat reflektiopaperit, laskutehtävät, ryhmätyöt, akateemiset artikkelit ja kaiken maailman case studyt. 

Torstaina jaksoin sentään laittaa ripsaria naamaan ja käydä kuuntelemassa Nordic Innovation Seminar:ia Hankenilla, jossa ultimate boss lady Isabella Löwengrip vieraili.

Isabellalta kysyttiin, mitä tänäpäivänä kannattaa tehdä erottuakseen joukosta. Lukion kesken jättänyt miljonääri vastasi vapaasti suomennettuna jotenkin näin:

“onhan se hieno juttu jos olet käynyt koulut loppuun, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä olet itse tehnyt. Ei se, mitä muut ovat pistäneet sinut tekemään”

Vatsaani kouraisi. Hemmetti. Kuluneena kuukautena olen pelkästään keskittynyt professorien asettamiin deadlineihin, ja todellakin laiminlyönyt tämän blogin.

Kun tänään sitten jännittyneenä ja hieman häpeissäni vihdoin kirjauduin Lilyyn, sain huomata, että Lilyn toimitus on nostanut Mimmit sijoittaa -blogin viikon blogiksi! WADAP!

Ensimmäinen reaktio oli *facepalm*, sillä homma oli mennyt omalta osalta täysin ohi. En ollut ehtinyt valmistella maukkaita raha-aiheisia postauksia teille luettavaksi.

Sitten luin kommentteja aivan mahtavilta mimmeiltä, jotka olivat kunniamaininnan seurauksena löytäneet tänne blogiin. Vautsivau miten iloiseksi ne tekivät mut!

Conclusion: oh well, menipä vähän päin mäntyä, mutta eiköhän jatketa tästä taas täysillä eteenpäin.

Kiitos Lilyn toimitukselle viikon blogi -maininnasta! Nyt ei kuitenkaan ole aikaa bilettämiseen, sillä mulla on postauksia kirjoitettavana!

<3

PS. Muistattehan, että te lukijat voitte itse vaikuttaa blogin sisältöön, joten mikä tahansa aihe joka mietityttää (oli se kuinka alkeellinen tai korkealentoinen tahansa) kannattaa ilmiantaa kommenttikenttään. Yours truly on sitoutunut selvittämään asiaan vastauksen! 

PPS. Huomenna kannattaa taas kurkata blogin puolelle, sillä silloin puidaan taas yhtä supermielenkiintoista lukijakysymystä!

Ladataan...
Mimmit sijoittaa

kuvalähde

Viime viikko oli maisteriopiskelujeni orientaatioviikko. Se vietettiin tutustuen Aalto-yliopistoon, uusiin opiskelukavereihin, professoreihin, opiskelijajärjestöihin ja opiskelijaelämään.

Tiistaina puhuimme gradun kirjoittamisesta. Yksi professoreista kertoi havainneensa yllättävän monella opiskelijalla pakkomielteen gradun parhaan arvosanan saamisesta. Hän katsoi meitä vakavasti ja sanoi,

"Elämä ei ole täydellistä. Elämä on epätäydellistä."

“Te ette kaikki voi saada parhaimpia arvosanoja. Maailma ei toimi niin”, hän jatkoi. “Älkää antako täydellisyyden tavoittelun olla hyvän suorituksen esteenä. Hei, maisteriksi valmistuminen on jo itsessään aika hyvä suoritus.”

Sali hymähti.

Seuraavan aamun avasi Aallon opiskelijapsykologi, joka puhui itsensä kehittämisestä. Tärkeä teema hänen puheessaan oli armollisuus. Hänkin mainitsi kauppatieteiden opiskelijoissa piirteen asettaa itselleen turhan korkeita tavotteita. Punastuin.

Muistin kesästä yhden random hetken, jossa ajatuksissani suunnittelin tulevaa syksyä. "Aion sitten vaan saada niitä parhaita arvosanoja ja aina olla kurssin paras." What?! Kuinka realistinen suunnitelma tämä oikein on?

Tämä on varmasti ihan tavallista milleniaaliajattelua, jossa kuvittelemme olevamme erityisiä ja ainutlaatuisia yksisarvisia jotka kyllä jaksaa tehdä töitä ja opiskella ja toteuttaa itseään 24/7 ja elää merkityksellistä ja täydellistä elämää koko ajan. Vaikka muut ei siihen pysty, niin kyllä minä pystyn. *cringe*

Psykologi mainitsi termin, joka painui mieleeni. Alignment. Sen voisi ehkä suomentaa linjaukseksi. Sillä hän kuvasi todellisen ja kuvitellun elämän eroa.

Suurella osalla meistä on mielikuva siitä, miltä unelmaelämä näyttää. Unelmaelämässäni saan vain parhaita arvosanoja ja hiukseni ovat aina puhtaat ja tililläni on miljoonia, ja jaksan aina käydä salilla, ja kotini on kokoajan siisti, enkä koskaan ole aamuisin väsynyt, ja saan ylennyksen töissä joka toinen viikko, ja kaikki kehuu mua joka päivä koska olen vain niin käsittämättömän hyvä tyyppi. 

Sitten on todellisuus.

Jossa haen unelmieni työpaikkaa, mutta minua ei valita työhön. Jossa on päiviä, kun en jaksa nousta koko päivänä sängystä ylös. Jossa järjestetään bileitä jonne haluaisin mennä johon minua ei kutsuta, ja jossa kohtaan välillä pettymyksiä ja tuotan niitä myös muille.

Alignment tarkoittaa sitä, että hyväksyn näiden kahden maailman erot. Hyväksyn, että todellinen elämäni on erilainen kuin unelmaelämäni.

Se on rauhoittava ja kiitollinen oivallus, sillä useasti todellisuus ei olekaan hassumpaa. Se on omalla tavallaan kaunista ja helpottavaa ja itkettävää ja naurettavaa. Ei vaan sellaisella täydellisellä-some-filtteri-bling-bling -tavalla.

Tänä syksynä Lilyn #onkopakkojaksaa kampanja pureutuu uupumukseen ja nuorten naisten väsymiseen. En itse ole kokenut rankkaa uupumusta, mutta tunnistan hyvin sen epätoivon ja turhautumisen joka iskee silloin kun. ei. vain. jaksa. Miksi minä en jaksa kun kaikki muut jaksaa.

Ennen kuvittelin, että jaksamisen vastakohta on tyytyminen. Ja tyytyminen se vasta surullista olisikin. Joten pakko on vaan jaksaa. 

Nyt ajattelen, että jaksamisen vastakohta onkin linjautuminen. Kun linjaudun, en tyydy, vaan olen strateginen

Lähestyn asiaa niin, että valitsen elämästäni pari osa-aluetta joihin haluan panostaa. Loput annan mennä omalla painollaan. En voi kontrolloida kaikkea tai olla kaikessa paras. Kukaan ei voi.

Esimerkki: jos buukkaan kalenterini täyteen ohjelmaa ja tapahtumaa, en kotiin tultuani jaksa kirjoittaa tai luoda enää yhtään mitään. Sen takia suon itselleni aikaa levätä, ottaa iisisti, himmailla ja mennä aikaisemmin nukkumaan iltaisin. Koen, että saan asioiden tuottamisesta paremman olon kuin kaiken maailman tapahtumiin osallistumisesta.

With that said, kuvittelin tätä blogia perustaessani voivani kirjoittaa tänne postauksia useita kertoja viikossa. Sitten todellisuus iski kuin litsari naamaan, ja tajusin, että olen (ainakin vielä) aivan liian hidas kummoiseen. Minulla loppuu kertakaikkisesti tunnit kesken. En jaksa. Eipä mitään. Höllätään odotuksia. Vähennetään panoksia.

Sanotaan, että ihmiset yliarvioi sen mihin he pystyvät päivässä, mutta aliarvioivat sen mihin pystyvät vuodessa. Vähän sillä tavoin lähestyn tätä blogiakin. Hitaasti mutta varmasti. 

Lopuksi haluan nostaa esiin sen, ettei Mimmit sijoittaa -blogin tarkoitus missään nimessä ole lisätä nuorten naisten taloudellisia paineita tai osoitella sormia. Täällä ei kilpailla siitä, kuka sijoittaa parhaiten tai tienaa eniten tai säästää tiukimmin. Toivon, että täällä luodaan työkalut siihen, miten me mimmit päästään vähän helpommalla niin, ettei meidän aina tarvitsisi vain jaksaa. Aina ei ole pakko vain jaksaa.

Aina ei ole myöskään pakko jaksaa lukea näitä mun kilometrin mittaisia tekstejä loppuun asti. (He he) Mutta jos olet vielä täällä; toivottavasti tällainen blogin tavallisesta aiheesta poikkeava postaus on tällä viikolla suotavaa. Ensi viikolla palataan sijoitusaiheisella postauksella!

XX!

Pages