Tätä en tiennyt opintolainasta

Back to school.jpg

kuvalähde

Tänään maisterinopiskelujeni orientaatioviikko alkaa. Eka päivä uudessa koulussa. Valmiiksi silitetyt vaatteet odottavat kaapissa, penaalisssa kaikki kynät ovat teroitettu. I wish.

Todellisuudessa elän juuri nyt muuttokaaoksen keskellä, ja olen hieman epävarma siitä, löydänkö mistään edes puhtaita sukkia ensimmäiseksi koulupäiväksi. Mutta hei, onneksi en kirjoita muotiblogia!

Sain hyvän kysymyksen liittyen syksyn säästösuunnitelmaani. Kun olen aloittamassa taas opiskelut – miksi en laskenut opintolainaa syksyn budjettiin?

Tämä on erittäin hyvä kysymys. 

Jota vastatessa koko käsitykseni asiasta vähän niin kuin totaalisesti muuttui. Lemme explain:

Opintolaina on tosi jees. 

Kaikilla opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta työskennellä opintojen ohella. Silloin opintolaina voi pelastaa niissä välttämättömissä menoissa, kuten vuokran maksussa.

Opintolainalla voi myös rahoittaa opintojen aiheuttamat suuremmat kulut, esimerkiksi läppärin tai vaikka opiskelut ulkomailla. Matalakorkoinen opintolaina voittaa luottokortin joka kerta.

Opintolainahan on sitä hyvää, halpaa ja valtion takaamaa lainaa. Sitäpaitsi opintolainan takaisinmaksu räätälöidään aina oman maksukyvyn mukaan.

Eli, periaatteessa tosi hyvä juttu. Mutta.

Sitten löytyy niitä räkänokkia kuten 19-vuotias Pia-Maria, joka rällää opintolainaa vähän minne sattuu.

Jonka seurauksena nettipankissani opintolainaa komeilee tällä hetkellä 12 547,82 euroa. 

Miten nämä kaksitoistatonnia ovat elämääni parantaneet?

Olen rahoittanut niillä esimerkiksi vaihto-opiskelut Etelä-Koreassa, surffimatkoja Aasiassa, varmasti jonkun iPhonenkin. Pari tonnia olen sijoittanut. Fair enough. Mutta siinä meni vasta puolet tuosta summasta.

Toiset puolet olen luultavasti tuhlannut vaatteisiin jota en enää käytä, illallisiin jota en enää muista, sisustukseen jossa en enää asu, ja muuten vaan rillutellut menemään.

Eihän tämä mikään maailmanloppu ole. Saan varmasti lainan lyhennettyä kun valmistun. Mutta enkö tosiaan uskonut, että tulevaisuuden Pia-Marialla olisi kiinnostavampia käyttökohteita rahalleen kuin vuosia sitten opiskelijabileissä litkityt bisset ja Balin ”kulttuurimatkat”?

Ja koska asia pännii, opintolainan kasvattaminen tänä syksynä ei kauheasti kiinnostanut.

Pointtina siis se, että vaikka opintolaina on sitä “hyvää lainaa”, niin laina on aina lainaa. Jostain ne tonnit on takaisinmaksuun revittävä, ja jostain muusta ne tonnit ovat silloin pois.

Sitten tapahtui uskomaton juonenkäänne

Olen ollut siinä käsityksessä, etten välivuosieni takia enää olisi oikeutettu opintolainavähennykseen. Totuus oli kuitenkin toinen.

Asia onkin niin, että jos opiskelija onnistuu suorittamaan tutkintonsa määräajassa (eikä tavoiteajassa, niinkuin luulin), on hän oikeutettu joko opintolainahyvitykseen tai -vähennykseen, riippuen siitä milloin opinnot on aloitettu.

Kelan sivuilla kerrottiin, että tutkintoni valmistumisen määräaika on seitsemän vuotta, jos opinnot on aloitettu ennen vuotta 2014. Seitsemän!? I’m back in the game!

Kerrataanpa vielä, mitä nuo hyvitykset ja vähennykset oikeastaan on:

Jos olet aloittanut opintosi 1.8.2014 tai sen jälkeen, suoritat opintosi määräajassa, ja olet nostanut opintolainaa yli 2500 euroa, olet oikeutettu opintolainahyvitykseen. Se tarkoittaa, että Kela maksaa osan opintolainastasi, mikä on huippu juttu. Hyvitys on 40 % lainan määrästä, joka ylittää 2 500 euroa. He-llo

Jos taas olet aloittanut opintosi ennen 1.8.2014 (check), suoritat opintosi määräajassa (vielä on toivoa), ja olet nostanut opintolainaa yli 2500 euroa (CHEECK), olet oikeutettu opintolainavähennykseen. Opintolainavähennys taas tarkoittaa verovähennystä: kun alat lyhentämään opintolainaa, maksat opintolainavähennyksen verran vähemmän veroja. Vähennyksen voi tehdä tutkinnon suorittamisvuotta seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vähennys on 30 % lainan määrästä, joka ylittää 2 500 euroa.

Opintolainahyvityksen ja -vähennyksen tarkoitus on valtion tapa auttaa opiskelijoita lainan takaisinmaksussa, ja samalla olla kannustin ajallaan valmistumiseen.

Siis tajuatteko, kuinka siistiä Suomessa on olla opiskelija?!

My master plan

Olen aloittanut opintoni 1.8.2013. Jos ehdin saamaan kauppatieteiden maisterin kasaan 31.7.2020 mennessä, olen oikeutettu opintolainavähennykseen. 

Tämähän tarkoittaa sitä, että minun oikeastaan kannattaisi nostaa vielä tänä opintovuonna lainat, aina 18 000 euroon asti, mikä on vähennyksen katto.

Silloin saisin valmistuttuani “ilmaisen verovähennyksen” (18 000 – 2 500) x 30% = 4650 euron edestä.

Mutta, jotta tässä hommassa olisi taloudellisesti järkeä, minun kannattaa oppia virheistäni ja olla käyttämättä uutta lainaa turhuuksiin. Tällä kertaa minun kannattaa siis pistää nostettu lainaosuus sivuun, ja kun lainan takaisinmaksu koittaa, maksaa rahat takaisin ja lunastaa tämä yli neljän tonnin verovähennys. Badum pum tish!

Nyt pitää vain miettiä, minne “sivuun” nämä rahat kannattaa laittaa. Voisin harkita sijoittavani rahat muutamaksi vuodeksi. Toisaalta muutaman vuoden sijoitushoristontti pörssissä on erittäin lyhyt, eikä osakkeet ole suoranaisesti halpoja juuri nyt. Myös omaa riskinsietokykyä pitää tunnustella, varsinkin kun on kyse lainarahasta.

Palaan siis asiaan, kun olen keksinyt rahalle sopivan kohteen. Jos sinulla on joku sijoitusinstrumentti mielessä, vinkkaa siitä!

Ja kiitos tästä kysymyksestä, sillä muuten en välttämättä olisi asiaan perehtynytkään!

Okei, nyt on aika lähteä kouluun. Hyvää ekaa koulupäivää mulle, ja kaikille mimmeille jotka aloittavat opinnot tänään! Rennosti vaan, hyvin se menee. 🙂 

Kommentit (9)
  1. Noora / Villakoiria ja kissankarvaa
    9.1.2019, 08:53

    Siis mitä ihmettä, miksi en ole kuullut tästä mitään?!? Tilanne on mulla siis se, että aloitin opintoni yliopistossa 2008 ja valmistuin maisteriksi 2014. Nostin opintojen aikana hieman alle 7000 € opintolainaa. Välissä olin työttömänä vajaan vuoden, sitten aloitin uudet opinnot ammattikorkeakoulussa syksyllä 2015, olin välissä 2 vuotta lapsen kanssa kotona, ja syksyllä jatkoin taas opintojani. Viime vuonna, loppukeväästä tai kesällä, alkoi opintolainan takaisinmaksu, kun en ollut saanut opintotukea kahteen vuoteen käytettyäni tukikuukaudet loppuun. Mutta tästä opintolainavähennyksestä en ole kuullutkaan, vaikka ilmeisesti olisin siis siihen oikeutettu?

    1. Heippa! No niinpä! 😀

      Yleensä päätöksen opintolainavähennyksestä saa automaattisesti tutkinnon suorittamisen jälkeen. Jos olet oikeutettu opintolainavähennykseen, vähennyksen tulisi tapahtua automaattisesti.

      Vähennystä ei siis tarvitse erikseen ”hakea”, koska Kela toimittaa verovähennyksessä tarvittavat tiedot sekä opintolainasi lyhennykset verohallinnolle. Eli nyt kun olet aloittanut lyhentämisen, tulisi sun maksaa vähennyksen verran, eli sun tapauksessa n. 1800 €, vähemmän veroja vähennyksen aikana.

      Tsekkaa vielä nämä linkit:

      https://www.kela.fi/opintolainavahennys

      https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/velat_ja_korot/opintolainavahenny/

      Toivottavasti asia selviää! 🙂

  2. Pakko kysyä kun oon itse niin käsi näissä asioissa, että ihan hävettää 😀 Sen olen saanut selville, että olen oikeutettu tuohon opintolainavähennykseen eli verovähennykseen, mutta osaatko sanoa, että pitääköhän mun jotenkin erikseen ilmoittaa asiasta vai huomioidaanko tämä juttu verotuksessa suoraan? 

    1. Heippa Janina! 🙂

      Tosi hyvä kysymys! Johon on helppo vastaus: sun ei itse tarvitse tehdä muuta kuin alkaa lyhentää lainaa!

      Kela toimittaa verovähennyksessä tarvittavat tiedot sekä opintolainasi lyhennykset verohallinnolle. Lainaa lyhentäessäsi maksat sitten vähennyksen verran vähemmän veroja. Homma jatkuu kunnes koko vähennys on käytetty. 🙂 Very simple!

      1. Kiitos vastauksesta 🙂 Kerkesin tässä välissä jutella jo verottajankin kanssa aiheesta samalla kun tuli kysyttävää äitiystukiin liittyvistä jutuista, mutta nyt on selvä. Nää on aina jotenkin niin sekavia, mutta saattaa johtua myös meikäläisen ennakkoasenteesta, haha 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *