Pimeys, tuo arkkiviholliseni
Millä ihmeellä tästä pimeästä talvesta oikein selviäisi? Vauva nukkuu kaiketi ihan säällisesti, herää kaksi kertaa yössä syömään, ja ensimmäinen pätkä alkaa olla lähes joka yö melkein viisi tuntia pitkä. Itseni pitäisi pakottaa silmäni kiinni hieman aikaisemmin, vaikka vireystasoni aina iltaa kohden nouseekin. Mutta tämä hirvittävä pimeys! Viime talvena väsähdin loputtomilta tuntuviin pakkasiin ja ikuisesti jatkuvaan routaan, mutta tämä on melkein vielä hirveämpää. Yritän pitää itseäni kunnossa liikkumalla, josta tulee hyvä olo, mutta kun aamuisin on herätessään poikkeuksetta väsynyt, alkaa pikkasen tympäistä.
Ei tämä pohjoisilla leveysasteilla eläminen ole mitään ihmisen hommaa! Ilman lunta ainakaan. Siksihän sitä lunta sataa, että ihmiset ja eläimet selviäisivät pimestä kaudesta järjissään. Tai edes hengissä. En yhtään ihmettele, että Lapissa itsemurhaluvut ovat niin korkeat, vähempikin masentaa. Täällä etelässä on sentään kaupunkien valot.
Tämän enempää en salli itseni valittaa aiheesta, vaikka mieli tekisikin. Melko moni tuttuni on alkanut juuri tähän vuodenaikaan harrastaa kaukomatkailua. Ei kuulosta lainkaan hullummalta kuukausi pari Kaukoidässä, Thaimaan suloisella pikkusaarella, jossa saisi lekotella lämmössä ja AURINGOSSA. Viime talvena väsähdin kylmyyteen, nyt jurppii pimeys. Valossa ja auringossa olisi niin paljon helpompi hengittää. No mutta riitti kai jo.
Millä konsteilla ihmiset pitävät itsensä elinkelpoisina silloin, kun luonnonvoimat tuntuvat olevan elollisuutta vastaan? Itse pakottaudun lenkkipolulle, salille ja ulos raittiiseen ilmaan kävelemään silloin, kun siellä ne vähäisetkin päivänsäteet valaisevat. Kuuntelen musiikkia, joka saa minut hyvälle tuulelle, oli sää minkälainen hyvänsä. Luen hyvää kirjaa ja uppoudun siihen maailmaan. Otan päivänokoset, kun väsyttää.
Tämä kaikki on tietysti hieman HAASTAVAA (eli vaikeaa), kun talossa on 2,5 kuukauden ikäinen vauva ja 2v7kk ikäinen uhmis. Mutta onnistuu silti lähes joka päivä. Valinnoista se arkikin on kiinni. Siksipä kai tätä blogiakin tulee päivitettyä tähän vuodenaikaan hieman harvakseltaan, kun ei haluaisi joka päivitystä käyttää valittamiseenkaan.
Kaikki on kuitenkin ihan todella hyvin. Väsyttää vaan, vaikka juuri otinkin nokoset.
Ei pääse pulkkamäkeen, mennään siis leikkipuistoon.
Mutta onneksi vauva jaksaa hymyillä ja jutella. Ja hymy tarttuu.