Aurinkoa pellolta

Turun kaupungilla on ihana tapa (kaikki aina valittavat, että Turku on perseestä, mutta niinpä on kaikki muukin, jos sille linjalle lähtee eikä edes yritä nähdä mitään kaunista). Kaupunkilaisia ilahduttamaan istutetaan vuosittain auringonkukkia pellolle, josta he sitten saavat käydä poimimassa itselleen niin paljon kukkia kuin ehtivät. Peltoja on tänä kesänä ollut Ruissalossa ja Halisissa, jossa kukat avasivat terälehtensä jo runsas viikko sitten. Olen monena vuonna haaveillut meneväni kukkapellolle poimimaan, mutta aina se on jäänyt. Nyt, lapsen ansiosta, päätin, että haemme koko perhe uuden elämyksen pellolta. 

Olen sitäpaitsi aina rakastanut auringonkukkia. Joskus nuorempana minulla oli tapana ostaa silloin tällöin kukkakaupasta yksi auringonkukka kotiani koristamaan. Tapa kävi pidemmän päälle opiskelijan lompakolle liian kalliiksi, ja siitä piti luopua. Mutta nyt meillä on auringonkukkia parvekkeella (siellä ne viihtyvät parhaiten, sitäpaitsi parvekkeemme on muutenkin tällä hetkellä oikea kasvihuone tomaatteineen ja perunoineen sekä yrtteineen ja muine kukkasineen) sekä keittiössä. Niin pienellä saa mielen iloiseksi!

Pojallakin oli pellolla hauskaa. Hän on ollut pienestä asti sellainen kaunosielu, joka ymmärtää kukkasten ja muiden kauniiden esineiden päälle. Minusta se on ihanaa.

Nyt, kun keittiön kukat alkavat olla vähän nuupallaan, suunnittelen pellolle jo uutta hakureissua. Työmatkallaan ohi ajava mies kertoi, että siellä niitä vielä on, pilvin pimein. Ja minulle kun tuli ensin alkuun sellainen olo, että olen siellä heti ahneena ensimmäisten joukossa anastamassa kaikki ilmaiset herkut itselleni…