Lomalla ehdimme esimerkiksi Mehukattimaahan eli Lastenmaailmaan. Ehtii sinne arkenakin.

Vauvalle aika on vielä aina sama. Arki ja loma sekoittuvat hienosti yhteen.

Minä, jonka arjensietokyky on tunnetusti ollut aina lähes absoluuttinen nolla, en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että kaipaan arkea kaikkine rutiineineen. Nyt sanon. Arki on paras. Pikkulapsiperheessä arki on helpotus myös vanhemmille.

Joululoma, uusivuosi ja sitä seurannut loppiainen muovautuivat tällä kertaa yhtäjaksoiseksi lomamössöksi, jossa meidän perhe heräili kun heräili ja nukkumaanmenoajat venähtivät aikuisilla luvattoman myöhäiseksi. Loputon pimeys ja ikuisesti jatkuva syksy saivat esikoisenkin vetelemään 12 tunnin yöunia ja parin tunnin päiväunia. Vauva tietysti nukkui muutenkin lähes koko ajan, mutta se on kokonaan toinen juttu ja vain hyvä. Uudenvuodenpäivänä tein oman ennätykseni. Nousin vasta kello 12.20 vauva kainalossani! Tosin vauva oli jo seurustellut olohuoneessa isoveljen ja miehen kanssa, joka antoi huomaavaisesti minun kerrankin koisia. Yö oli tosin mennyt pommiin tavallista tiheämpine herätyksineen.

Vetelehtiminen lapsiperheessä ei sovi minun pirtaani. Tulee huono omatunto, jos vielä kymmeneltä kekkuloidaan yöpuvuissa ja katsotaan televisiota (meillä saa katsoa lastenohjelmia tai dvd-leffoja aamulla ja illalla puolesta tunnista tuntiin), eikä ehditä lainkaan pihaleikkeihin. Jos päiväunet alkavat kolmelta, rytmi on menetetty lopullisesti.

Onko se sitten niin paha, että lomalla otetaan rennosti? Että loma on loma lapsillekin? Ainakin vaikuttaisi siltä, että lapsi kaipaa selkeitä ja säännöllisiä rutiineja, jolloin samat asiat toistuvat pienin variaatioin päivästä toiseen. Että aamupäivällä mennään leikkipuistoon, jos vain sää sallii. (Leikkipuistoa voidaan toki vaihdella.) Ja että lounas syödään silloin, kun on lounaan aika, ja päiväunet nukutaan heti siihen perään. Jos ennustettavuus ja rytmi kärsivät, lapsesta tulee pidemmän päälle levoton ja kärttyisäkin, huomasin. Toki yksi tai kaksi päivää rytmin rikkomista ovat ihan ookoo irtiotto, mutta kaksi viikkoa alkaa olla jo liikaa. Heti kun arki kunnolla alkoi loppiaisen jälkeen ja piti laittaa oikein herätyskello soimaan, jotta ehdimme esikoisen Touhutenavat-kerhoon, tuntui hyvältä. Että tästä saa sittenkin otteen kaiken rentoilun päätteeksi.

Muistan kyllä ne sinkkuajat, erityisesti opiskelijana, kun herätyskellon saattoi painaa kiinni ja ajatella, että menen luennolle sitten ensi kerralla. Mutta kyllä siitä silloinkin tuli vähän väljähtynyt olo.