Tehostettua odottelua
Hassu juttu tämä odottaminen. Olen sitä mieltä, että vauva tulee sitten, kun on sen aika ja hän on valmis, mitä sitä suotta hoputtamaan ja kiirehtimään. Mutta kun samalla tietää, että h-hetki väistämättä lähestyy, sitä ei kuitenkaan millään malttaisi odottaa. Vieläpä, kun oma olotila muistuttaa päivä päivältä enemmän ryhävalaan entiteettiä, asioiden tilaan toivoisi jo muutosta. Eniten totuttelua vaatii ehkä tämä massiivinen rintavarustus, joka jonkun toisen mielestä olisi ihan passeli tai jopa pieni. Mahaankin sopeudun paremmin, se kun on tuolla alhaalla ja sen yli näkee. Olen aina ollut pienirintainen, ja se on sopinut minulle oikein hyvin, etenkin liikunta- ja urheiluharrastusteni vuoksi.
Niitä kaipaan tällä hetkellä ehkä eniten. Olen kyllä päässyt hyvin kävelemään ja nauttimaan tänäänkin syksyn tuoksuista ja väreistä, kun menimme pojan kanssa leikkipuistoon, hän pyörällä, minä kävellen. Viime torstain miniuimariuinti taisi olla omalta osaltani viimeinen vähään aikaan, en viitsi enää mennä lasketun ajan jälkeen yleiseen uimalaitokseen. Haluaisin päästä hikeen! Juoksemaan, se on parasta. Nyt siellä on ihana syksy juuri juoksemista ajatellen. Mutta ehdinhän minä vielä. Esikoisen syntymän jälkeen otin ensimmäisiä varovaisia juoksuaskelia kuntosalin juoksumatolla kuukauden päästä synnytyksestä, koska sektiohaava parani erinomaisen nopeasti. Katsotaan, miten kauan nyt kestää.
Olen ohjelmoinut seuraavat päivät niin tehokkaaseen toimintaan, että en toivottavasti ehdi pahemmin synnytyksen käynnistymistä miettiä. Tuleepa sitten yllätyksenä. Ja on ihanaa, että olen jälleen säilynyt näin toimintakykyisenä viimeisiin hetkiin saakka, olemme toden teolla ehtineet ottaa yhteisistä hetkistä pojan kanssa kaiken irti. Huomenna on neuvola, ja sitten vien pojan puistotädille. Sillä aikaa aion tehdä kunnon kävelylenkin ja katsella lähiympäristön hienoja pihoja (jos ei sada). Iltapäivällä menemme papan uutta taloa katsomaan automatkan taakse. Tiistaina on lastenteatteri ja iltapäivällä kampaaja (heräsin jo nyt, että voisi ehkä siistiytyäkin vielä ennen…), keskiviikkona jälleen puistotäti ja iltapäiväksi vien pojan mummilaan, jotta pääsen Hulluille päiville! Yleensä kierrän ne kaukaa, nyt ei tunnu olevan mitään väliä…
Olemme huhkineet myös kotona. Täällä on kaikki valmista, kaikki hankinnat on tehty. Olen myös kunnostautunut ruoanlaitossa ja leivonnassa. Eilen pyöräytin kaksi pellillistä jättimäisiä pullia. Tein myös kattilallisen punajuurikeittoa luomupunajuurista, mutta kun olin saanut maanitelluksi pojan maistamaan yhden lusikallisen, hän sanoi: ”Otan lihapullan.” Olin toki nekin itse tehnyt, hyvä niin.
Ainut, mikä nyt jäi välistä, oli Turun kirjamessut. Ulla-Lena Lundbergin haastattelu mahtikirjasta Jää olisi kiinnostanut. Mutta mies huhkii saaressa, ja sekin on hyvä niin. Siellä alkaa olla pian harjakorkeus saavutettu.
Odotellessa ehtii matkustaa vaikka lentävällä matolla…
…ja leipoa kaksi pellillistä jättipullia.
