Yleisempi otsikko lienee Kun vauva ei nuku, mutta meillä se menee Kun vauva ei syö. Ja vielä tarkennukseksi: Kun vauva ei syö kiinteitä.

Olen yrittänyt tolkuttaa muiden vanhempien (lähinnä sormiruokailijoiden äitien) ja itseni avustuksella, että lopeta stressaaminen ja luota vauvaasi, mutta se on silti kovin hankalaa. Meidän pikkuisen kiinteisiin siirtyminen ei ole mennyt kovin mutkattomasti alun alkaenkaan. Vertailukohtana minulla on ollut tietysti esikoispoikani, joka avasi kiltisti suunsa miltei ensimmäisestä perunalusikallisesta lähtien ja kasvatti ruokamääriä itsenäisesti tasaiseen tahtiin. Mikään ei ollut missään vaiheessa ongelma, eikä hänellä ole ollut allergioita, joita kovasti etukäteen pelkäsin, itselläni kun niitä on ollut vauvana, lapsena ja vielä aikuisenakin kyllästymiseen asti.

Pikku tyttösemme onkin ollut alusta lähtien kovin toista maata. Hänen kanssaan rintaruokinta onnistui heti ensimmäisestä yrittämästä niin hienosti, että en ollut ikinä uskonut sen voivan niin sujuvasti mennäkään. Hän ei huolinut tuttia eikä yhdessä vaiheessa pulloakaan, mutta pullonhylkimisvaihe jäi lopulta onneksi kovin lyhyeksi. Tutittomuus ei liene ongelma paitsi joillekin vanhemman sukupolven edustajille, jotka jaksavat ihmetellä ja kummastella että eikö se tosiaan syö tuttia ja onpas se nyt totta tosiaan kummallista, hyvä kun eivät ole väkisin yrittäneet ruuvata muovinkappaletta toisen pikkuruiseen suuhun kiinni.

Kiinteiden maistelut aloitimme viikon vajaa puolivuotiaana. Ensimmäisellä kerralla äidinmaidolla terästettyä perunasosetta, aivan kuin pojallakin. Suu aukesi luottavaisesti, mutta melko nopeasti kaikki tuli oikein railakkaana suihkuna ylös. Pikkuinen on niin kovin pieni, että luulen hänen syöneen kerralla ja yhtäkkiä liikaa, vaikka annos olikin pieni. Jatkoimme sinnikkäästi, ja porkkana upposi jo paljon hienommin, bataattikin ja mustikka. Otimme hyvin varhain mukaan myös sormiruoat, ja tyttönen oli niistäkin kovin kiinnostunut. Puurosta hän tykkäsi, paitsi mannapuurosta, jonka hän myös antoi suihkuna ylen. Muksun kaurapuuro meni lähes poikkeuksetta menestyksekkäästi ja sen kyytipoikana jokin makea sose, joista hän tykkäsi muutenkin. Mutta kiinteät ruoat, ainakaan soseena lusikoituna, ei sitten millään. Suu pysyi kiinni, joskus sinne sai huijattua ehkä lusikallisen tai kaksi.

Kyllähän se alkoi hermostuttaa. Banaanipuuroa tyttö hieroi naamaansa ja sai kamalan allergisen nokkosrokkoreaktion. Epäilin hänen olevan allerginen banaanille. Sitten koitti eräs sunnuntai, jolloin tyttö sai kahdeksan kuukauden iässä elämänsä ensimmäisen kerran vastiketta. Seuraus: kamala allerginen nuhareaktio, eli limakalvot turposivat ja neiti kieltäytyi syömästä sen enempää. Aloin epäillä allergiaa, mutta en vielä keksinyt, mille. Ranskan-matkalla hän söi Muksun kaurapuuroa kiltisti ja hyvällä ruokahalulla, makeita soseitakin valikoiden (mango ja jokin muu eivät uponneet ja aiheuttivat pientä punaista näppyä kasvoilla), mutta sitten annoin sellaista Valion Onni-puuroa, jossa myös on hieman heraa tai maitojauhetta. Samanlainen allerginen nuha kuin vastikkeesta. Vähä vähältä tyttönen alkoi lopettaa syömisen kokonaan lukuun ottamatta rintaa, joka kelpasi taas entistä useammin (olin jo päässyt hyvään rytmiin, että tissiä 5-6 kertaa vuorokaudessa, joista vain yksi aamuyöllä noin 5-5.30 aikaan). 

Palasimme Suomeen. Tytölle nousi kuume, joka kesti kolme päivää korkeimmillaan 39,3 asteessa. Verikokeen perusteella kyseessä oli virusinfektio, lääkäri epäili vauvarokkoa. Ihottumaa ei koskaan noussut, joten arvoitukseksi jäi, mikä oli. Sitten huomasin hänen alaikenissään uuden hampaan, joka on kokonaisuudessaan kuudes. Liekö se kuumeen nostattaja, mistä näistä tietää. Sitten annoimme Muksun täysjyväpuuroa, ja pikkuinen avasikin pitkästä aikaa urheasti suunsa. Seuraus: kakominen, puistatus, yskiminen, sitten hän hieroi pikkukätöstensä mukana puuron kasvoihinsa, ja hirvittävä allerginen reaktio taas, silmäluometkin tuposivat.

Tajusin vihdoin, että hänellä on maitoallergia. Itse en juo lehmänmaitoa lainkaan, joten hän ei ole sitä äidinmaidosta saanut, ja syömäni muut maitotuotteet eivät ole riittäneet allergiaa näköjään aiheuttamaan. Eipä ihme, ettei suu ole auennut, kun toinen on pelännyt, että taas tekee kipeää. Nyt olemme jauhaneet tavallisia kaurahiutaleita blenderillä hienommiksi ja niistä veteen keitettyä puuroa hän on parina iltana maistellut. Yösyötöt ovat back, tai siis yksi kerta yössä, joka viime yönä oli aikaistunut taas kello yhteen. Kuumeen aikana ajattelin, että hänen pitää saada nestettä, ja sitten, että hänellä on taatusti nälkä kun ei muuta kuin maitoa syö. Viime yönä päätimme, että ensi yönä taas unikouluillaan.

Soitin neuvolaan ja pyysin päästä allergiatesteihin. Hyvä kun eivät housuunsa kusseet moisen pyynnön edessä. Ei tämmöisiä nyt tutkita hyvänen aika, ensi kuussa koitat pienellä maitomäärällä altistusta ja that’s it. No miten saisimme typyn syömään? Se täytyy vain opetella uudestaan. Jepjep, kiitosta vaan tuesta jälleen oikein hirmuisesti!

Enoni vaimo hoitaa imeväisikäisiä pääkaupunkiseudulla terveyskeskuksessa, ja hän neuvoi heti ottamaan yksityiselle puolelle yhteyttä. Maitoallergia kuuluu Kelan korvattavien piiriin ja kokeisiin on päästävä. Jos vaikka minun maitoni loppuu tai imetys takkuaa muusta syystä, vauvalle sopiva maito on ilman b-lausuntoa sikakallista. Ja sen saadakseen pitää päästä testeihin. Soitin tänään Mehiläiseen ja he toivottivat välittömästi tervetulleiksi. 

Miksi Suomessa on neuvola, kun sieltä saa ristiriitaista tietoa, ei tukea, ei apua jos kyseessä on pienikin poikkeama lapsen kehityksen ja kasvun tavallisesta seurannasta? Onneksi meillä on vakuutus. Minusta kaikkien vähävaraisten tulisi sellainen hankkia, koska he sinne kuseen joutuvat, sitten kun on tosi kyseessä.

Pelkään aiheuttavani tyttöselleni jonkin elinikäisen, syömiseen liittyvän trauman. Tarjoan edelleen aamuin illoin maidotonta kaurapuuroa, monipuolisia sormiruokia kahdesti päivässä sekä maissinaksuja ja riisikakkuja ja hedelmiä ja makeita soseitakin. Hän on kiinnostunut sormiruoista ja niitä ahkerasti maistelee. Välillä maistelu menee leikiksi. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka paljon hän saa sisäänsä ruokaa tutkiessaan. Mutta hänen kiinnostuksensa ja yrittämisensä pitäisi riittää minulle.

Facebookin Sormiruokailijat-ryhmässä sain tukea, että lapsi kyllä alkaa syödä sitten, kun on valmis. Mutta minua ei yhtään auta oman äitini kommentit, että ostin tällaisia soseita, millä sen nyt saisi syömään, miksi se ei syö, eihän se syö mitään, mitä sille pitäisi tehdä. Ja sitten hän yrittää tunkea väkisin soselusikan tai jonkin ruoanpalasen toisen visusti sulkemien huulien lävitse. Pistää oikein vihaksi ja itkettää. Tekee mieli puolustaa omaa pikkuista, antakaa hänen olla, ei hän nälkään kuole. Ja katsokaa nyt: hän on pirteä ja eloisa ja tutkii maailmaa koko ajan, mitä te hössötätte siinä! 

Eräs tuttuni kertoi, että heidän nyt 1v10kk tyttönen alkoi syödä kiinteitä tosissaan oikeastaan vasta 11 kuukauden iässä. Siitä eteenpäinkin oli turha kuvitella tunkevansa lusikalla hänen suuhunsa mitään. Ja nyt pikkuneiti syö ennakkoluulottomasti kaikkea. Onneksi se Mehiläisen lääkäritapaaminen on ylihuomenna, sieltä toivottavasti saan tukea ja tietoa, toisin kuin neuvolasta. Omituinen nimi neuvolalla, muuten.

Pikkuneiti kävi meressä uittamassa varpaitaan.

Isoveljen kanssa on maailman parasta polskia.