Olin pitkästä aikaa eräiden sukulaisteni luona vauvelin kanssa vieraisilla tänään. Tai vauvan kanssa ensimmäistä kertaa, minä pitkästä aikaa. Oli ajatuksia herättäviä keskusteluja. He ovat jo eläkkeellä ja omien lasten kasvatuksesta on aikaa. Mutta se ei estä heitä tekemästä tarkkoja huomioita nykyvanhempien tavasta puhua lapsilleen ja käyttäytyä heidän kanssaan. Aloin oikein miettiä asiaa.

Kertoivat kiinnittäneensä huomiota, miten töykeästi vanhemmat lapsilleen esimerkiksi kauppakeskuksissa puhuvat. Jos uhmaikäinen tai vähän vanhempi jälkeläinen alkaa riehua tai muuten väsyy kaupoissa flaneeraamiseen ja kiukuttelee tai muuten nolaa vanhempansa, hän saa kuulla, että me lähdemme saman tien kotiin, jos et osaa olla kunnolla. Joku pikkuinen oli kahisuttanut ohi kulkiessaan jotakin vaatteenlievettä, johon äiti oli äkkiä tiuskaissut, että lopeta se kahisuttaminen. Ovatko hermot vähän kireällä? Vissiin.

Mistä se johtuu? Minun täytyy sanoa, etten ole hirmuisesti kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta huolestuttavalta kuulostaa. Onko komentelun ja tiuskimisen taustalla halu näyttää muille vanhemmille, että tässä nyt kovasti kasvatetaan. Vai ovatko vanhemmilla hermot tosiaan niin kireällä, etteivät he kestä lapsiltaan yhtä ainutta merkkiä siitä, että he tosiaan ovat lapsia, eivät aikuisia, ja ehkä väsähtävät ostoskeskuksissa (ja muualla aikuisten maailmassa) nopeammin kuin aikuiset? Miksi hermot ovat niin kireällä?

Uskoisin, että yksi syy on loputon virikemaailma. Ihmisille tulee olo, että pitäisi ehtiä tehdä sitä ja tätä, kokea tuota ja tuota, elää, nauttia, suorittaa, matkustella, harrastaa ja niin edelleen ja niin edelleen, jotta elämästä tulisi täysi ja se ei lipuisi ohi. Mainokset luovat jatkuvasti kuvaa toinen toistaan yltäkylläisemmistä tarjouksista, joita joka puolella on, pitää vain ojentaa käsi ja napata parhaat päältä tai vaihtoehtoisesti hypätä kyytiin.

Ja sitten kun se todellisuus ei ole sitä ja ne lapset vielä jaksavat kiukutella eivätkä lainkaan tajua kuinka paljon minäkin olen niiden eteen tehnyt ja jatkuvasti elämyksiä tarjonnut nytkin ollaan täällä ostoskeskuksessa pitämässä hauskaa, tulee KIUKKU ja turhautuminen.

(En todellakaan yritä pestä käsiäni ja yritä esittää olevani parempi vanhempi, mutta haluan pysähtyä ajattelemaan ja kenties oppia jotakin.)

Lasten pitää saada olla lapsia. Lapset leikkivät, siitä kuuluu ääntä ja mekastusta. Siinä ei ole mitään pahaa, eikä sitä tarvitse hävetä. Lapset eivät välttämättä kuulu jokaiseen ympäristöön, kuten ihmisten työpaikoille, eikä sinne heitä tarvitse viedäkään. Mutta ei omia lapsiaan nyt ainakaan hävetä tarvitse sen vuoksi, että he ovat lapsia ja päästävät kovia ääniä. Siellä missä on muita ihmisiä, voi kamala ne häiriintyvät. En tarkoita, että minulle olisi ihan ookoo, jos menisin lasteni kanssa ravintolaan ja he häiriköisivät ja käyttäytyisivät siellä totaalisen moukkamaisesti. Tottakai silloin puuttuisin asiaan ja opettaisin, miten sellaisessa ympäristössä ollaan. Mutta eivät ne lapset opi, jos eivät saa harjoitella. Eli jos pidän lapseni päivästä toiseen kotona, jotta he eivät aiheuta häiriötä muille ja sitten vien heidät yllättäen ravintolaan ja oletan, että he osaavat siellä saman tien olla n-ä-t-i-s-t-i, metsään menee. Elämää on kaikkialla ja lapset kuuluvat elämään, how simple is that.

Myönnän, että ennen lapseutumistani minäkin saatoin ajatella, että voi ei, lentokoneessa edessäni olevalla penkkirivillä istuu LAPSIA, tai voi ei, ravintolassa naapuripöydässä istuu LAPSIPERHE. Mutta se johtuikin juuri siitä, että olin tyystin vieraantunut lapsista ja lapsiperheistä. Suvaitsevaisuuteni oli muuttunut noloksi ja itselleni epäedulliseksi. Olin siis suvaitsematon, vaikka kovasti halusin itsestäni jotakin muuta ajatella.

Mutta palatakseni aiheeseen, jos lapsilleen puhuu epäkunnioittavasti ilman syytä ja kieltää heiltä lähes kaiken hengittämistä myöten etteivät he vain ole häiriöksi, voi pysähtyä hetkeksi miettimään, minkälaisia aikuisia sellaisista lapsista kasvaa. Ei vissiin kovin ystävällisiä ja suvaitsevaisia.

Sisaruussuhteen kehittymistä on ihana seurata.

Kävimme vauvelin kanssa Helsingissä tapaamassa muita äitejä ja vauvoja.