Sisustusvimman ja pesänlaittovietin riepoteltavana
Löysin eilen maailman ihanimman sisutusputiikin. Tai olen toki kiinnittänyt huomiota liikkeeseen jo aikaisemminkin ohi pyöräillessäni, mutta vasta nyt uskaltauduin poikkeamaan sisään. Ja siellä oli tietysti kaikkea maailman ihaninta. Suoritin melko perusteellisen tutkailun ja tulin siihen tulokseen, että olisin voinut hankkia kotiimme lähes kaikki myytävänä olleet artikkelit. Lisäksi kauppias oli erittäin mukava ja ystävällinen.
Minua riepottelee nyt nimittäin ennenkuulumaton pesänrakennusvimma ja sisustusvietti, syystäkin. Pitkään haaveilemastamme saarimökkiprojektista näkyy tulevan totta! Laina on myönnetty, samoin rakennuslupa, seuraavaksi haetaan vene. Työmiehet on palkattu, sähköt tontille vedetty. Vaikka mökistä on tarkoitus tulla nimenomaan mökki, ei mitään huvilaa. Piilopirtti, oma pesä, paikka jossa voi r-e-n-t-o-u-t-u-a ja viettää maailman parasta aikaa maailman parhaassa seurassa. Olen jo alkanut etsiskellä lähiseudun vanhojentavaraliikkeitä ja yrittänyt bongailla sanomalehdestä huutokauppoja ja kuolinpesiä. Olemme molemmat miehen kanssa yhtä mieltä, että mökistä tulee yksinkertainen, vähällä ja vanhalla tavaralla sisustettu, mutta ennenkuulumattoman kodikas. Tarvitaan ainakin keinutuoli ja sellainen puinen sohva, jonka saa vedettyä sivusta sängyksi. Mökkiin tulee myös parvi, jonne laitetaan nukkumapaikat. Ehkäpä hankimme sinne vain hyvät ja tavallista korkeammat patjat, tai sitten jonkin matalan sängyn. Täytynee odottaa, että mökki alkaa rauhassa kohota. Mutta suunnitelmien mukaan se valmistuu talviteloille ensi talveksi, joten ensi kesänä vapaa-ajanvietto-ongelmat on ratkaistu jo etukäteen.
En malta odottaa. Saaritontilla on eteläranta, jonka rantakalliosta on muodostunut luonnonlaituri. Siellä voi uittaa varpaita meressä, kuunnella ohi lentävien lintujen kirkunaa, ikivanhojen mäntypuiden huminaa, lasten kiljahduksia. Rapsuttaa uusia perunoita, onkia kalaa, laittaa grilli tulille. Ottaa kunnon löylyt. Olla yhdessä rakkaiden kanssa, maata riippukeinussa ja lukea kirjaa. Pienestä ne haaveet on tehty. Nyt me olemme askelen lähempänä omaamme.
Mutta se sisustuspuoti. Siellä oli vaikka mitä, mikä saa kernaasti tulla mökkiämme sulostuttamaan. Tällä kertaa sieltä tarttui mukaan tuliaiseksi pojalle Octopus-mustekala, jota hän kanniskeli lonkeroista koko illan leikeissään. Lopulta herra Mustekala päätyi jo valmiiksi huolellisesti sisustettuun pinnasänkyyn uudeksi unikaveriksi. Sinne se mahtui sulassa sovussa vanhan peltisen amerikanraudan (Kaapo Ketun auto), parin pikkuauton, kumisen sammakon, tyynynä toimivan nallen, Niiskuneidin, Ketun ja muiden pehmolelujen kanssa nukkumaan. Ihan kuin äidillään pienenä, pojallakin on sänky täynnä seuralaisia.
