Syksy tuntuu hyvältä

Hassu juttu, nimittäin tämä syksy. Melkein yhtä paljon kuin viime keväänä odotin ikijään ja loputtomalta tuntuvan talven sulamista ja loppumista, nautin nyt syksystä. En muista, että koskaan aikaisemmin lopun ajan ja valon kuoleman vuodenaika olisi tuntunut näin hyvältä. Nyt elettävä syksy on tietenkin näyttänyt parhaat puolensa puiden väriloistoineen ja auringon värittämine, lämpimine päivineen, mutta liittyy siihen muutakin.

Minä odotan, kirjaimellisesti, ja odotus on vähän samanlaista kuin matkalla olo: kulkemista päämäärää kohden, jossa odottaa jotakin uutta ja jännittävää. Tämä odotus on erilainen kuin edellinen, koska odotamme nyt yhdessä pojan kanssa, perheenä. On jännittävää valmistella parivuotiasta vastaanottamaan uutta ihmistä, jonka kanssa hän muodostaa lähes pisimmän ihmissuhteensa koko elämänsä aikana. Ja nyt tietää pääpiirteittäin itsekin, mitä tuleman pitää. Tai siis mitä kaikkea sieltä VOI tulla. Edellisellä kerralla hyvä kun oli käsitys siitä, mikä vauva on.

Voi tulla sellainen vauva, joka pääsee rytmiin nopeasti kiinni, alkaa pian nukkua yhtenäisiä öitä ja valvottaa mahdollisimman vähän. Voi tulla sellainen vauva, jonka kanssa on helppo lähteä ja kulkea minne vain, koska hän nauttii ympäristön seuraamisesta ja maisemien vaihtumisesta eikä se aiheuta hänelle stressiä.

Voi tulla sellainen vauva, jonka masu on kipeä ainä syömisen jälkeen ja se kovasti itkettää. Voi tulla sellainen vauva, joka oppii nopeasti imemään rinnasta ja pystyy tekemään sen missä vain. Tai sellainen vauva, jolla ei ole hyvä missään. Joka ei viihdy vaunuissa, sitterissä, lattialla eikä sylissäkään.

Kun muutamana yönä olen herännyt kesken unien, olen miettinyt, minkälaista vauva-arki taas olikaan. Nyt on se etu puolellamme, että ensinnäkin opit ovat tuoreessa muistissa ja toiseksi nyt meillä on vertailukohtaa. Voiko tämä olla normaalia ja niin edelleen. Ja miten sitä jaksaa, kun pitää herätä ja taas herätä. Mutta kyllähän sitä vaan jaksaa.

Lopulta se vauvavuosi menee ihan hirmuisen nopeaan. Olen edelleen sitä mieltä kuin esikoisen kanssa, että hauskat ajat koittavat sitten, kun lapsi oppii puhumaan ja hänen kanssaan voi jo tehdä kaikenlaista. En ole koskaan ollut mikään hoivaihminen enkä kokenut minkäänlaista hoivaviettiä, ja esikoisen kanssa tunsin useammin kuin joka toinen päivä paniikkia siitä, että teen kaiken oikein ja pystyn pitämään toisen hengissä. Ehkäpä kaikki sujuu nyt hieman rennommin, enkä ehdi etsiä selitystä ihan jokaiselle kummastuksen aiheelle netistä. 

Odotan silti niitä pitkiä vaunulenkkejä, joista esikoisen kanssa nautin. Nyt pystyn ehkä myös suhtautumaan rennommin vauvan itkuun. Edellisellä kerralla menin aina ihan paniikkiin, etenkin, jos itku osui jonnekin, missä oli paljon ihmisiä.

Nautin syksystä myös siksi, että osaan ehkä juuri nyt sallia itseni ottavan rennosti. Minun ei tarvitse kiirehtiä minnekään, vaan saan nauttia kiireettömistä aamupäivistä leikkipuistossa pojan kanssa tai käydä uimassa, jos siltä tuntuu.

Mutta kyllä minua synnytys jo hyvänen aika jännittää. Laskettuun aikaan on vajaa kolme viikkoa. Jos hommat menevät samaan suuntaan kuin ekalla kerralla, odotteluksi menee. Tosin en ole siitä lainkaan pahoillani, koska viimeksikin sain niin valmiin lapsen kätösiini ettei parempaa olisi voinut toivoa. En tajua, miksi odottaville äideille iskee loppumetreillä tuskastus ja epätoivo. Ei se nyt muutamasta päivästä voi kiinni olla. Toivon, että pääsen nyt viemään kokemuksen loppuun asti ja että siitä jää hyvä mieli. Ja ettei ponnistaminen satu ihan niin hirveästi että kuolen. Viime kerralla supistuskivut veivät kyllä luulot pois ja niistäkin selvittiin, oksennus rinnuksilla ja niin edelleen.

Ehkä nautin tästä syksystä siksikin niin paljon, että minulle on vihdoin selkiytynyt, mitä minun kannattaa tulevaisuudessa työn ja opintojen suhteen tehdä. Jotta pääsen eteenpäin ja pääsen toteuttamaan itseäni uusilla tavoilla. Kumma juttu, pitkään aikaan ei ole ollut alakuloa eikä hermojenkiristystä. Ainoastaan raskauteen kuuluvaa hormonaalista vuoristorataa, mutta sitä ei lasketa.

Pojan mielestä syksy on yhtä hyvä vuodenaika kuin mikä tahansa muukin. Etenkin vesilätäköt ovat aivan parhaita.

Lehtien värien kirjo on mahtava syksyisin.

Vauvanukelle hankitut kärryt ovat uusin hitti. Nalle pääsi ajelulle.

Puut ovat tärkeitä.

Kauneutta on kaikkialla, jos sen haluaa nähdä. Silloin se ujuttautuu mieleen asti.