Syntymähetkellään hän katsoi minuun vol 1.
Poika on aivan samaa mieltä lehtikasoista kuin äitinsä.
Kuten myös pikkusiskostaan.
Paljon mietteitä on pyörinyt vauvan syntymän jälkeen päässä, niin paljon, että ihmettelen ajatusteni olevan ihan järjestyksessä edelleen. Mutta aloitetaan synnytyskertomuksesta, koska se ansaitsee tulla kerrotuksi. Se oli nimittäin melkoisen täydellinen synnytys, kyllä. Olen siitä sanomattoman onnellinen ja ylpeä.
Koska arjen järjestäminen ja sisäistäminen kahden lapsen taloudeksi ottaa aikansa ja jokaiselta sen jäseneltä kestää hieman sopeutua, kirjoittelen tätä päivitystä monessa erässä, aina silloin kun ehdin anastaa hieman omaa aikaa. Tällä kertaa se on noin kahden minuutin pituinen, sillä meille on kohta tulossa vieraita vauvaa ihastelemaan, ja minun piti käyttää lapsosten yhtä aikaa nukkumisesta koituva vapaa-aika hyödyllisiin tehtäviin, kuten silittämiseen ja keittiön siivoamiseen. Kahlasin myös työsähköpostini läpi, mikä oli kummallista, koska en ole palaamassa töihin ainakaan vuoteen, mutta niin vain tein.
En tälläkään rupeamalla pääse käsiksi siihen elämää suurempaan synnytyskertomukseen, mutta tähän hätään voin todeta (kun synnytyksestä on kulunut 11 päivää), että voin jo istua molemmilla pakaroillani yhtä aikaa ja käydä vessassa ilman käsisuihkun helpotusta. Olen siis toipunut erinomaisesti, sillä nämä seikat astuivat voimaan jo kaksi päivää sitten vauvan ollessa yhdeksän päivän ikäinen.
—
No niin, nyt täällä huushollissa jälleen kaikki nukkuvat, ja minä koetan onneani. Olimme miehen kanssa sunnuntaina 13. lokakuuta saaressa katsomassa, miten paljon piilopirttimme oli kohonnut. Aallokossa pienellä moottoriveneellämme pomppiminen saattoi olla syynä, ja seuraavana yönä heräsin kipeisiin supistuksiin. Niitä tuli kuitenkin niin harvakseltaan, että nukahdin aina uudestaan. Menomeininki jatkui koko seuraavan päivän, mutta supistusten välissä oli 15 – 20 minuuttia, joten arvelin niiden olevan vasta enteilyä tulevasta. Vielä yksi yö mentiin samalla kaavalla, mutta tiistaina supistukset alkoivat hiljalleen napakoitua. Aamupäivällä olimme vanhempieni kanssa kaupassa sillaikaa, kun poika temmelsi puistotätien valvonnassa. Siellä piti ainakin kolme kertaa pysähtyä hengittelemään, kun vei niin kipeää. Iltapäivällä menimme vielä pihalle pojan kanssa, ja seuraksi saimme kätilöystäväni ja hänen poikansa. Kätilö oli sitä mieltä, että taitaa olla lähtö lähellä ja mietti, mahdanko ehtiä saada nyytin syliini jo hänen yövuoronsa aikana.
Kun poika söi iltapalaa puoli yhdeksän jälkeen, soitin miehelle töihin, että nyt hän voisi pikkuhiljaa alkaa lähteä kotiin päin. Mies oli iltavuorossa, ja eikös supistukset ala tyypillisesti aina iltaisin. Nyt niitä tuli noin kymmenen minuutin välein, ja ne tekivät kipeää. Sain pojan nukkumaan, mies tuli ja siinä sitten vain odoteltiin. Menin suihkuun ja sänkyyn lukemaan, tai taisin siinä chattailla facebookissa kaverini kanssa, joka malttamattomana kyseli missä mennään. Antoi neuvoksi, että jos haluan kivunlievitystä, kannattaa melkein jo lähteä. Mies soitti äitinsä paikalle, ja yhden jälkeen ajoimme sairaalaan. Kello oli 1.25, kun kirjauduimme sisään. Ensin minut laitettiin käyrille, vaikka kätilö oli minut nähdessään sitä mieltä, että synnytys ei ole vielä kunnolla käynnissä eivätkä supistukset riittävän kivuliaita ja napakoita. Käyrillä tapahtui kuitenkin SE, mitä pelkäsin, eli vauvan sydänäänissä tapahtui niin suuri notkahdus, että minut päätettiin ottaa sisään. Mieliala laski, sillä esikoisen kanssa kävi aivan samalla tavalla, sitä ei minulle vain missään vaiheessa kerrottu. Ehkäpä haluttiin säästää ensisynnyttäjää paniikilta. Nyt oltiin kuitenkin avoimia ja kerrottiin, että minut otetaan tarkkailtavaksi käyrille, koska ensimmäinen synnytys meni kuten meni ja päätyi kiireelliseen sektioon. Siellä sitä oltiin, sininen sairaalakaapu yllä ja sidoksissa sänkyyn ja laitteeseen.
Ai niin! Mutta olenhan unohtanut aivan kertoa, että vuokraamani TENS-laitteen olin kytkenyt miehen avustuksella jo kotona suihkussa käynnin jälkeen. Se seuranani sairaalasängyllä oli huomattavasti helpompaa, sillä sen sähköimpulssit todella auttoivat! Kello oli ehkä kaksi yöllä, kun tuohon sängylle jouduin. Aika kului, ja olo oli todella kurja. Kätilö oli ymmärtäväinen ja empaattinen ja sanoi ymmärtävänsä, kun kerroin mieleni olevan melkoisen musta, kun tämä synnytys näkyi seuraavan aivan ensimmäisen käsikirjoitusta.
Nyt postaan tämän, koska muutoin blogitaukoni venyy rikollisen pitkäksi. Meillä menee ihan loistavasti, ja vaikka mies onkin vielä kotona, olen päässyt testaamaan osaamistani jo taaperon ja vastasyntyneen kanssa kolmistaan. Hyvin on sujunut. Vauva syö ja nukkuu, nyt tosin hieman ähistää myös mahaansa, mutta ei juuri itke. Paitsi silloin kun sillä on nälkä.
Jatkan hienoimman tietämäni synnytystarinan mitä pikimmin loppuun. Kerrottakoon tähän teaseriksi, että luomuna mentiin – joskin vahingossa. Vauva on muuten tänään 16 päivän ikäinen.