Tahmeiden päivien lounge

Eräs samassa jamassa oleva työkaverini kirjoitti Facebookiin, että kumma juttu, kuinka samansisältöiset päivät toisinaan sujuvat kuin tanssi ja toisinaan juuttuvat tahmeina hetkistään kiinni. Allekirjoitan väitteen täysin. Ehdotinkin, että äitikaverukset perustaisivat jonkinlaisen tahmeiden päivien loungen, jonne samassa elämäntilanteessa olevat vanhemmat voisivat mennä hakemaan tarvitessaan aikuisseuraa. (Lapset hoituisivat siinä sitten sivussa.)

Hassu juttu tosiaan, että miten toisena päivänä olo on kuin maailmanomistajalla ja toisena kaikki tympäisee. Tietysti siihen vaikuttavat monet asiat, kuten monesko arkipäivä putkeen on meneillään, miten edelliset yöt ovat sujuneet ja ovatko jälkeläiset olleet hyvällä tuulella vai eivät. Toki myös ilmanlaatu ratkaisee, eli onko ulkona maatamusertavan harmaata vai paistaako aurinko.

Viime perjantaina pääni sisällä oli tahmeaa. Vauva kätisi puhkeamaisillaan olevaa toista alahammastaan, poikaa sai pyytää vaatettamaan ulkovaatteet suunnilleen sata kertaa. Aurinko kyllä paistoi, mutta väsytti ja tympäännytti. Aina tätä samaa, ei koskaan mitään vaihtelua, oli päällimmäisenä mielessäni, vaikka viikon viides päivä taisi olla ensimmäinen, kun tosiaan oli vain se pojan puistoon vienti (ja äidin lenkki ja koko perheen sauna). Idioottimainen mietelmä, tiesin jo sitä ajatellessani. Koska: ehdin lukea kirjaa, kun lapset nukkuivat yhtäaikaa päiväunet (kuten yleensäkin), aurinko todella paistoi ja lämmitti, kantapääni ei tullut kipeäksi juoksulenkillä kuten edellisellä kerralla, ja ylipäätään tuntui KEVÄÄLTÄ. Silti tuntui kuin kahlaisi tahmeassa suossa.

Onneksi edellä kuvatunlaiset päivät ovat poikkeuksia tässä päivien jatkumossa. Sitäpaitsi koko ajan tapahtuu jotakin. Vauva siirtyi äitiyspakkauksesta valmistetusta kehdosta pinnasänkyyn ja ensimmäisen yön jälkeen on sopeutunut sinne hyvin. Pojalle varmistui ykkössijalla ollut osa-aikainen päivähoitopaikka syksyksi. Luen superhyvää kirjaa. Sain parvekeperunat istutetuksi maaliskuun puolella, kuten suunnittelin. Laitoimme pojan kanssa rairuohon kasvamaan. Vauva täytti jo 5,5 kuukautta.

Tällaista se elämä on. Sattumuksia täynnä. Ja sellaisenaan juuri hyvää, omaa elämää.

Tämä tällainenkin olisi käypä loungeksi.

Suositan metsään menemistä aina kuin mahdollista. Se kummasti rentouttaa. Luonto <3