Vielä sinut selätän, uhmaikä!
Voi, ollapa minulla lehmän hermot, pitkämielisyyttä ja ymmärrystä pientä uhmaikäistä kohtaan. Osaisinpa minä kohdella häntä oikein niin, että tukisin häntä tunnemyrskyissään enkä hermostuisi jatkuvaan uhmaamiseen ja kiukutteluun. Että kestäisin hänen temperamenttiaan, joka niin kovasti muistuttaa räjähdysalttiudessaan omaani. Jotta jokapäiväinen elämämme ei olisi täynnä yhteenottoja ja huutoa, kinastelua ja eripuraa.
Uhmaikä on ihan sietämätön ikä, eikä vähiten sille pikkuiselle uhmaikäiselle itselleen. Kun pikkumies, ikää kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta, kysyy kyyneleet poskillaan, että mikä minua harmitti tai miksi minä itkin, sitä ymmärtää taas, miten kovin pieni se uhmailija on. Ettei se oikeasti ymmärrä vielä paljon mitään, vaikka luulot ovat kuin maailmanomistajalla.
Huhhuh. Kunpa sitä voisi sanoa, että olen säilyttänyt malttini, en ole romahtanut uhmaikäisen tasolle, en ole huutanut, en ole rähjännyt ja niin edelleen. Mutta en voi, mittani on tullut täyteen hyvin monta kertaa, ja olen alentunut noihin kaikkiin edellisiin. Ihan niin kuin sen pikkuisen saisi huutamalla järjestykseen. Ei saa, trust me. Illalla sitä katselee itku kurkussa sen nukkuessa ja miettii, miten paljon sitä rakastaa ja miten sitä on voinut huutaa ja hermostua niin kamalasti.
Mutta kyllä vaan hermostuu, kun kaikki on ei. Tuure Kilpeläisen kappale Kuningas EI naurattaa mutta samalla myös itkettää, koska se on niin totta.
Onneksi uhmailijamme rakastaa vauvaa eikä pura kasvukipujaan häneen. Nämä vaikeat päivät on vain kahlattava läpi.
Sanonpa vain senkin, että en muista, koska olisin ilahtunut niin paljon katsoessani lämpömittaria. Koska ulkona on lauhtunut, ja se merkitsee meille monta hyvää asiaa. Muun muassa sitä, että puistotädit ottavat lapsoset puistoonsa pidemmäksi ajaksi kuin puoleksi tunniksi kerrallaan, kuten miinus 13 asteessa. Ei sinne kannattanut sitä varten edes lähteä. Poika pääsee ikäistensä kanssa temmeltämään ja saa vaihtelua meidän naamoihimme ja pysyttelee todennäköisesti paremmalla tuulella itsekin. Hän myös nukkuu paremmin päiväunensa, kun on saanut kunnolla happea ja raitista ilmaa. Meidän aamuihimme tulee taas kunnollinen rytmi. Minun on helpompi käydä lenkillä juoksemassa, kun pakkanen ei ota keuhkoon, saan hetken omaa rauhaa ja pysyn järjissäni. Kevät tulee.
Miksi, oi miksi lasten kasvattaminen on niin järjettömän raskasta. Kun ei sitä mitään pellossa kasvaneita kusipäitäkään halua maailmaan työntää.
Pakkaskukat ovat sentään kauniita.
Makasin selälläni ja näin puun.