Itsemurhasta

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liitetään yleensä suurentunut itsemurhariski. On se käynyt minunkin mielessäni. 

En ole aktiivisesti suunnitellut itsemurhaa varsinkaan enää nyt, kun minulla on lapsi. Sisääni on syötetty jokin koodi, joka estää hirttäytymisen tai lääkeyliannostuksen suunnittelun, kun minulla on alakouluikäinen lapsi, joka on vielä hyvin riippuvainen minusta.  Tästä huolimatta herään säännöllisin väliajoin ja erityisen usein masennuksen aikaan siihen, että uneksin hirttäytymisestä.

Olen aina ladossa, jonka kattopalkkiin olen kiinnittänyt paksun köyden. Köysi on aina valmiina hirttosilmukka alapäässään, kun astun tähän uneen. Tasapainottelen pallilla tai tuolilla, jonka olen asettanut silmukan alle ja asettelen köyden kaulaani. Sitten potkaisen tuolin alta pois, putoan köyden varaan ja….herään. Myös päivisin hirttosilmukka vainoaa minua. Kesken ruoanlaiton, kauppareissun tai keskustelun ystäväni kanssa aivoni läväyttävät mieleeni kuvan hirttosilmukasta. Vaikka minulla ei ole aikomustakaan marssia latoon ja pistää itseni kiikkuun, seuraa hirttosilmukka minua päivästä ja kuukaudesta toiseen.

Vaikeimpina aikoina hirttosilmukasta uneksiminen tuo mukanaan muita ongelmia. Saatan saada paniikkikohtauksen. Tai sitten joudun outoon pelkotilaan, jossa tiedän (=kuvittelen) asuntomme olevan täynnä jotain pahaa. Usein kokeilen ahdistuneena nukkuvan tyttäreni pulssia.

Jos en saa oloa rauhoittumaan diapamilla, vahingoitan itseäni; lyön käsivarren mustelmille, viiltelen käsivartta tai säärtä mahdollisimman huomaamattomasta paikasta tai pahimmassa tapauksessa leikkelen itseeni haavoja sinne minne se on helpointa – paikasta piittaamatta. Kipu tuo yleensä rauhan ja nukahdan haavat tykyttävinä, kipeinä ja sidottuina herätäkseni apatiaan tai pelkoon. Tai hirttoköyden kuvaan.

Nyt, kun en oikein tiedä, miten voin, hirttoköysi on seuranani vain satunnaisesti. Kun alamäki syvenee, se palaa jokapäiväiseksi kumppaniksi. Minä olen toistaiseksi pystynyt vastustamaan sen kutsua, mutta jos itsemurha-ajatus syntyy samalla tavalla muillekin masentuneille tai maanikoille, niin en ihmettele, että itsemurhaa alkaa pitämään normaalina jatkumona ja päätöksenä omalle elämälle. Jos unet ja mielikuvat itsemurhasta valtaavat kaikki ajatukset, kyse ei ehkä ole enää valinnasta tai rationaalisesta suunnittelusta. Oman elämän päättäminen näyttää ainoalta järkevältä ja täysin väistämättömältä vaihtoehdolta.

Paitsi ettei se oikeasti ole sitä. Oikeastihan silloin pitäisi mennä lääkäriin. Mutta miten, jos ajatuksiin ei enää muuta mahdu?