Minulla on takanani pitkä kuiva kausi. Itse asiassa niin pitkä, että epäilen tulleeni neitsyeksi jälleen. Viimeksi harrastin seksiä vuonna 2016 toukokuussa (nettiseksiä ei lasketa), mutta eipä tuo ole häirinnyt. Alapää kun on ollut mykkä kuin Chaplinin elokuva. Nyt seksuaaliviettini on kuitenkin jostain syystä alkanut heräillä Ruususen unestaan. Haaveilen pitkästä, vaaleasta, hyvinmuodostuneesta, muttei liian lihaksikkaasta viikingistä, joka ottaa minulta luulot pois joka puolella kotiani: kirjoituspöydällä, sohvalla, seinää vasten ja välistä jopa makuuhuoneessa. Jos näyttelijä Joe Kinnaman on tuttu, niin tiedätte fantasiatyyppini.

Ehkä se on tämä uusi lääkitys: ehkä valproaatti on auttanut.

Himojen herääminen ei tosin tarkoita, että tekisin asialle mitään. Seksi ei ole kovin helppo kuvio, jos kotona on lapsi kaksi viikkoa kerrallaan. Eikä minulla ole missään nimessä hinkua etsiä parisuhdetta, vaikka pikkareissani vähän poltteleekin. Ei. Kun pakotus yltyy oikein pahaksi, otan ja hankin lauman rakastajia. Mitään kohtuuttahan ei tässäkään hommassa tunneta, ja kun sille tuulelle satun, olen todellinen sarjarakastaja. Pahimmillaan olen pitänyt yllä suhdetta kolmeenkin mieheen yhtä aikaa. Ja kun suhteet ovat kuivahtaneet kokoon, olen hankkinut tilalle uusia sänkykumppaneita. Tällainen säätäminen johtuu aina ainakin osittain hypomanioista tai sekamuotoisista jaksoista. Viimeisin vaihe osui – yllätys yllätys – avioliittoni päättymisen aikoihin. 

Seksin löytäminen on ollut uskomattoman helppoa. Menet nettisivustoille, joilla liikkuu samanikäisiä ja -henkisiä heppuja ja isket kiinni. Naisista on aina pulaa. En ole ruma enkä tyhmä, joten ensitreffit on helppo sopia muutaman viestin ja kuvan jälkeen.  Jos kemiat eivät treffeillä ole aivan surkeat ja mies on sitä, mitä hän on sanonut olevansa, päädymme sänkyyn, kun tyttö oli isällään. Tai vaikka kauppakeskuksen vessaan, kuten yhden kaverin kanssa.

Yksi iso MUTTA tässä säätämisessä tietysti on. Kaikki nämä laumoittain sivustoja kansoittavat sankarit ovat varattuja.

Nyt joku voi tietysti rypistellä kulmiaan paheksuvasti. Miten ikikuunapäivänä voin panna varattuja miehiä?

Minäpä kerron. Minun ikäluokassani (40-50-v) varteenotettavia, fiksuja ja hyvännäköisiä sinkkuja on ihan helkkarin vähän. Varsinkin, jos ei ole etsimässä mitään vakavampaa. Lisäksi varatussa miehessä on se hyvä puoli, että olemme samalla aaltopituudella eikä väärinkäsityksen vaaraa ei ole. Hänellä ei ole aikomustakaan jättää vaimoaan eikä minulla sinkun statustani. En juuri kysele syitä siihen, miksi joku peuhaa minun eikä vaimonsa kanssa, mutta selityksiä tulee joka tapauksessa: kotona ei saa, kotona on tylsää, avioliitto on muuttunut julkisivun ylläpitämiseksi. Kuuntelen myötätuntoisesti ja yritän antaa joskus jopa neuvoja. En koe olevani millään tavalla petturi tai avioliitonrikkoja. Minusta vastuu on sillä, joka pettää, ja jos hän sen kanssa elää, niin hyvä niin. Itse olen vapaa, ja jos seksikumppanini ei olisi hoidellut minua, hän olisi hoidellut jonkun muun.

Useiden miesten kanssa on alkanut orastaa ystävyyskin, kun suhde pitenee muutaman illan jutusta vähän pitemmäksi projektiksi. Eräskin ukkomies toi minulle yrityksensä vanhoja työkaluja, kun minulla ei ollut ruuvimeisseleitä ja jakoavainta. Hän avasi tukkeutuneen lavuaarin ja toi minulle myrkyt vastaisen varalle. 

Vaikka tällainen seksuaalinen aktiivisuus on melkolailla aina liittynyt sairauteni hypomania- tai sekamuotoisiin jaksoihin, en ole koskaan osannut katua tai hävetä seksisuhteitani, kun vaihe loppuu, eivätkä säätämiset enää kiinnosta. En kyynelehdi kenenkään perään, koska olen sulkenut aina jo etukäteen sen osan päästäni ja sydämestäni, joka mahdollisesti alkaisi kaivata sielunkumppania ja elämäni rakkautta. Eikä sellaista miestä ole vielä vastaan tullutkaan, että olisin alkanut kehrätä mitään vaaleanpunaisia unelmia päässäni. En häpeä, koska seksissä ei ole mitään hävettävää. Enkä kadu, koska minulla on ollut aidosti hauskaa.

Ainoa ärsyttävä asia ovat ”roikkujat”. Kun olen sanonut selvällä suomen kielellä, että se on loppu nyt, on joukossa aina pari toiveikasta, jotka viestittelevät mitä kummallisimpiin aikoihin ja kyselevät kuulumisia aivan kuin en tietäisi, mitä he ovat vailla. Kerran meinasin lähettää tyypille linkin parisuhdeterapiaan.

Nyt kun tuli tämäkin asia analysoitua ja avattua sekä itselle että teille, olen entistä varmempi, etten ainakaan ole hypomanioissani, vaikka himottaakin. Muuten olisin jo VictoriaMilanissa, Tinderissä ja Iskurissa survomassa matoa koukkuun. Pitää vaan hoitaa tämäkin vaihe ihan itse ja itseni kanssa, ajan kanssa.