PÄIVÄOSASTON KUTSU

Tänään oli hoitoneuvottelu lääkärin, sairaanhoitajan ja toimintaterapeutin kanssa. Olin hermostunut jo etukäteen ja olisi mieli tehnyt vetää pari lasillista viiniä, mutta se tuskin olisi tehnyt hyvää vaikutusta.

Tiesin jo etukäteen, että sekä toimintaterapeutti että sairaanhoitaja ehdottaisivat päiväosastojaksoa, mutta koska se on lääkärin päätettävissä, en tiennyt, mitä tuleman pitäisi. Istuin kauimmaiseen nurkkaan ja kuuntelin analyyseja, joiden mukaan kognitiiviset ja sosiaaliset taitoni ovat erinomaiset, mutta että arjen ja rutiinien hallinta on minulle haaste. 

Lääkäri pohti tapansa mukaan ääneen tilannetta. Hän on hajamielisen professorin arkkityyppi ja hän mietti pitkään persoonallisuuteni taipumusta ylisuorittamiseen, joka taas voi johtaa uupumiseen ja sitä kautta uuteen masennukseen. Lopulta päätettiin, että lähete päiväosastolle – tai päivähoitoon, kuten meidän uusi naisten ryhmämme sitä kutsuu – tehdään, mutta lääkäri ehdotti, että aloitan viikon kokeilujaksolla. Mietin itsekseni, että miten hajalla pitää olla, jos mielisairaalassa punkkaamisestakin voi tulla ylisuorittamista.

Olin kuullut ystäviltäni, että osastolla voi olla liikuntaa ja erityisesti jotain ryhmäliikuntaa. Olen aina vihannut ryhmäliikuntaa yli kaiken ja ilmoitin, että mitään sählyä en mene nivelrikkoisella polvellani pelaamaan. Ei kuulemma tarvitse. 

Sitten puhuttiin lääkityksestä ja perhetyöstä. Valproaatti tuplattiin ja tyttö lähtee nyt viikonloppuna perhetyön tukemalle leirille. 

Lopuksi ilmoitettiin, että työkykyiseksi minua ei voi sanoa ja niinpä siirryn sitten ansiosidonnaiselta taas sairauspäivärahalle ainakin marraskuun puoliväliin. Todennäköisesti pitemmäksikin aikaa, koska lääkäri haluaa seurata, miten pärjään talvella, kun kolme viimeistä talvea ovat olleet aina toistaan pahempia.

Kun lähdin tapaamisesta, oloni oli surkea. Itketti ja vitutti. Että minusta on tullut tällainen. Että selviän hädin tuskin arjesta ja pillitän itsekseni harva se päivä. Tosin lääkärin mielestä itku ei ole huono merkki minun tilanteessani.

Loppupäiväksi linnoittauduin sitten sohvalle kuuntelemaan surkean masentavaa musiikkia, annoin tytölle luvan mennä kaverin luo ja kun sain ruoan tehtyä ja iltapalat huolehdittua, palasin samaan paikkaan. Tässä ollaan edelleen.

Kun päiväosasto on koettu, onkin enää se suljettu osasto kokeilematta.