RAHASTA JA SEN PUUTTEESTA
Olen taas kiristellyt hampaitani laskujen tippuessa postiluukusta. Rahaa on tilillä 90 Euroa ja sillä pitäisi pärjätä 27.11 saakka. Tänään viimeksi tippui uusi lasku IntrumJustitialta.
Kun päätin jäädä pois töistä ja lopultakin luovuttaa, nostaa kädet ylös ja todeta, että olin vakavasti sairas, tiesin tietenkin, mikä oli edessä. Olin kylvänyt rahaa vuosia ja vuosia kaikkeen, mihin mieli teki ja tyttärenikin oli oppinut siihen, että raha oli asia, josta ei koskaan tarvinnut puhua.
Nyt täytyy. Tyttäreni on jopa huolestuneena kysynyt useaan otteeseen, selviämmekö me. Selviämmekö me? Riittääkö meille ruokaa? Joudummeko pois kotoa? En todellakaan pui raha-asioita lapsen kanssa, mutta kun 8-vuotias yhtäkkiä alkaa kuulla joka toinen päivä, että ”ei ole varaa”, niin totta kai hän alkaa miettiä, mitä se tarkoittaa. Olen yrittänyt lohduttaa, että minulla on varaa perusasioihin – nippa nappa -, mutta muuten kaikkea on ollut karsittava.
Vaikka kuinka yritän venyttää penniä, tuntuu, että rahasta on aina pulaa. Joka kuukausi on jotain ylimääräistä. Tässä kuussa se on ollut renkaiden vaihto ja auton takavalojen polttimoiden vaihto. Lisäksi sain jättimäisen laskun maksamatta jääneistä siivojalaskuista. Ihmettelen edelleen, miten ne ovat tulleet perintään vasta nyt, sillä laskut ovat viime talvelta – pimeimmän masennukseni ajalta- , mutta maksamatta ne joka tapauksessa ovat. Kun ylimääräistä maksettavaa pukkaa melkein 1000 Euroa, säästöt on käytetty ja luottokorttia vingutettu sitäkin tuhansien edestä, alkaa väkisinkin ahdistaa.
En ole mielestäni enää varsinaisesti masentunut, mutta jatkuva penninvenytys ja kikkailu rahan kanssa väsyttää ja aina silloin tällöin tulee mieleen, että mitä jos jätän vain maksamatta. Antaa mennä ulosottoon. Sellaisia tilanteita on jo tullut pari kertaa vastaankin. Yhden kerran minulle soitettiin käräjäoikeudesta, että jokin lasku siirtyy ulosottoon. No ei siirtynyt, kun maksoin sen sitten lopulta – varmaan joustoluottotililtä.
Vaikka ulosotossa olisi puolensa, haluaisin pitää luottotietoni kunnossa, sillä tiukoissa tilanteissa luottokortti on todellinen pelastaja. Jos luottotiedot menevät, menee myös mahdollisuus pitää sitä luottokorttia tai joustoluottotiliä. Olisi myös vaikeaa hankkia vaikkapa uusi pesukone rikkoutuneen tilalle, jos koko summaa pitäisi maksaa kerralla sairauspäivärahasta, koska osamaksu ei maksuhäiriöisellä onnistu.
Viime talvena en halunnut nähdäkään laskuja ja työnsin ne aina pois silmistäni. En tiedä itsekään, kuinka paljon olen sen ansiosta maksanut huomautus- ja perintäkuluja. Varmaan satoja euroja. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta niin se toimii. Kun ihminen on vaikeasti masentunut, on helpointa vältellä ikäviä asioita. Sillä ei ole järjen kanssa mitään tekemistä. Sitä vain työntää kaiken paskan keskellä ikävät asiat pois näkyvistä ja teeskentelee, ettei niitä ole olemassakaan.
Ja mikä on ikävämpää kuin saada laskuja laskujen perään ja tietää, ettei niitä ehkä pysty maksamaan? Kun laskut työntää syrjään, on helppo teeskennellä, ettei niitä ole olemassakaan. Paitsi että ne ovat. Ne tulevat vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun olet parantumassa ja alat taas ottaa normaalia aikuisen ihmisen vastuuta elämästä. Juuri kun olet päässyt pois pimeästä, pitää alkaa setviä sen lieveilmiöitä ja ahdistua uudelleen.
Puhuin tästä asiasta tänään hoitajani kanssa. Lauoin itseinhoa täynnä olevaa monologia aikani, kunnes hän sanoi, että olen kuitenkin tehnyt todella vaikeassa tilanteessa parhaani pitkän aikaa ja että jo se, että olen pystynyt hoitamaan kotirutiinit ja huolehtimaan lapsesta, on vaikeassa masennuksessa todella hankalaa.
Aloin itkeä. Olen niin väsynyt kaikkeen. En jaksaisi millään setviä tekemiäni tyhmyyksiä, kun koen vieläkin olevani hauraassa tilassa, mutta sieltä se vain aina puskee. Todellisuus.