Sossun ja avohoidon onnellinen asiakas

Olen työelämässä ährätessäni maksellut oman osani veroista ja sosiaalimaksuista, enkä ole koskaan aikaisemmin juuri miettinyt, mitä sillä rahalla saa. Kironnut vain sitä, että sinne taas meni reilu siivu rahaa jonnekin kuuta kiertävälle radalle. Kun itse siirryin sille kuuta kiertävälle radalle, on tuon verotuksenkin tarkoitus avautunut yllättäen vähän paremmin. En tosin ole pudonnut vielä täysin sosiaaliturvan varaan, kun minulla on oikeus ansiosidonnaiseen sairausloman päätyttyä, mutta kyllä tästä minun tarjottimestani aikamoisen listan saa. Ja kaikki allamainittu on ollut täysin vastikkeetonta tai ilmaista.

1. Sairauspäiväraha

Kun jäin sairauslomalle ja se jatkui kuukausitolkulla, oli iso apu kun sain tilille suurin piirtein ansiosidonnaista päivärahaa vastaavan summan rahaa.  Sairauspäivärahaa ei tarvitse myöskään tarvitse hakea jatkuvalla syötöllä, vaan päätös tulee lääkärin lähettämien jatkosairauslomien perusteella.

Riskihän tässä on tietysti se, että Kelan vakuutuslääkäri suuressa viisaudessaan päättää, etten olekaan oikeasti sairas, vaikkei ole tavannut minua kertaakaan. Minulle nyt ei kuitenkaan sattunut näin. Taisin olla sen verran romuna. Tosin psykiatri sanoi, että asiaa auttoi todennäköisesti myös se, että minulla oli ”oikea ammatti”. Jos olisin ollut sekalaisissa toimistohommissa tai vaikka kaupan kassalla ilman sitä ”oikeaa ammattia”, olisi hylkypäätös ollut kuulemma huomattavasti todennäköisempi. En kyllä ymmärrä, miten helkkarissa mokomalla asialla voi olla väliä, jos ihminen rämpii vihoviimeisissä pohjamudissa, mutta näin se kuulemma menee.

2. Psykiatri

Vaikka olen muuttanut paikkakunnalta toiselle tämän päävammani kanssa, ovat psykiatritapaamiset aina olleet ilmaisia. Näin on nytkin, vaikka jouduin ramppaamaan alkuvuodesta tapaamisissa tavallista tiheämpään. Siellä sitten ihmeteltiin hoomoilasina, että mitäs ämmälle tehdään, kun ei mikään auta. Lisättiin lääkettä, vaihdettiin lääkettä ja sitten tietysti lääkäri kirjoitti yhden masentavan epikriisin lisää mittavaan sairauskertomukseeni. Pitäisiköhän pyytää kaikkien näiden vuosien sairauskertomukset kotiin ja alkaa lukea, kuinka hullu sitä oikein onkaan?

3. Sairaanhoitaja/psykoterapeutti 

Täällä on tullut juostua vielä tiheämpään kuin lääkärillä. Meille sekopäille on tärkeää, että hoitokontakti on säännöllinen ja pääosassa tässä on psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamiset. Minulle on yleisesti ottaen sattunut mahtavia ja pitkäaikaisia hoitajia, joilla on myös hyvä asenne ja taito kuunnella.

Kerran sijaiseksi annettiin hoitaja, jonka kanssa kemiat eivät yksinkertaisesti toimineet. Ihmisessä sinällään ei ollut mitään vikaa, mutta hän oli minun luonteeseeni ja tapaani ilmaista itseäni aivan liian säikky ja kaiken lisäksi sellainen päätä silittelevä ”voi sinua pientä”-tyyppinen tapaus. Ilmoitin, että haluaisin vaihtaa henkilöä, ja asia hoidettiin saman tien.

Näissä hommissa kun on tärkeää, että se keskusteluväylä oikeasti toimii. Nykyinen hoitajani on myös psykoterapeutti ja keskustelut ovat olleet aina huippuhyviä. Nauramme paljon, mutta puhumme yhtälailla vaikeista asioista kuten yksinäisyydestä, rahapulasta, oudoista pakkomielteistäni, väsymyksestä, äitiydestä ja suvusta. Masennusaikana nämä tapaamiset olivat sitäkin tärkeämpiä, kun mihinkään muuhun ei tahtonut voimat riittää. Jos en hoitajalle mennyt, sieltä soitettiin perään ja setvittiin asiaa ja otettiin uusi aika.

4. Sosiaalityöntekijä 

Talvella jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteeseen, että rahat ja voimat eivät enää riittäneet arjen pyöritykseen. Soitin perhetyöhön ja simsalabim, minulla oli 24 tunnin sisällä sosiaalityöntekijä, joka tuli käymään, jonka kanssa täytettin lomakkeita (ei mitään hajua mitä), ja joka kertoi minulle, mitä mahdollisuuksia minulla on saada sosiaalitukea tilanteeseeni. Samainen ihminen sitten soitti minulle oma-aloitteisesti useamman kerran ja järjesti minulle mm. perhetyöntekijän ja vapautuksen tyttären iltapäiväkerhomaksusta. Jos minulla olisi kyky itkeä, niin silloin olisin itkenyt. Kiitollisuudesta.

5. Perhetyöntekijä

Tämä on ollut mahtava kokemus. Vieraassa kaupungissa sosiaalinen tukiverkostoni on aivan hanurista, enkä kehdannut alkaa parkumaan surkeuttani tyttäreni koulukavereiden vanhemmille. Niinpä sain perhetyöntekijän, joka tuli ja otti tyttäreni hoitaakseen, kun minulla oli toimintaterapiaa tai jos halusin käydä rauhassa kaupassa. Kerran siivosimme yhdessä ja ensi viikolla hän tulee taas, kun syyskausi alkaa.

Saatamme tehdä ruokaa, hän voi viedä tyttäreni vaikka kirjastoon ja minä saan sillä aikaa touhuta mitä haluan. Kai tämä menee ennakoivan lastensuojelunkin piikkiin, kun äiti on niin raato, ettei jaksa tehdä muuta kuin syljeskellä kattoon, mutta en pidä sitä mitenkään pahana. Kukaan ei ole koskaan uhannut ottaa tytärtäni minulta pois, eikä kuulemma ole syytäkään. 

6. Toimintaterapia/taideilmaisu

Avohoidon kautta minut ohjattiin luovan toiminnan terapiaan ja se vasta oli voimaannuttavaa (inhoan em. sanaa, mutta en nyt keksi parempaakaan). Vastassa oli 5 muuta tyttöä tai mammaa, joista kaikki olivat enemmän tai vähemmän rikki. Tilitimme kokemuksiamme toisillemme piirustustemme/maalaustemme/savitöidemme kautta ja juttelimme niitä näitä. Jos ei huvittanut löpistä, ei tarvinnut. Yksi itki koko ajan. Toinen ei saanut edes suutaan auki. Tuntui siltä, että minulla oli harrastus. Ja etten ollut ainoa, jonka polla oli sekaisin.

7. Toimintaterapia/toimintakykyryhmä

Kun luova ryhmä lopetti, alkaa uusi toimintaterapiaryhmä nyt elokuussa. Tällä kertaa luvassa on toimintakyvyn arviointia. Suhtaudun aiheeseen vähän epäillen siksi, että olen yleisesti ottaen surkea niissä saakelin rutiineissa, joita hoitajat tuntuvat pitävän maailman arvokkaimpina asioina. Mutta luulen kyllä, että siellä on pari muutakin tumpeloa – ei kai heitä sinne muuten olisi lähetetty. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

8. Lapsen harrastuksen tuki 

Yksin tämä pelasti koko kevääni. Tyttäreni on nauttinut liikunnallisesta iltapäiväkerhostaan täysin rinnoin, ainoa lapsi kun on. Talvella, kun jäin kotiin sairastamaan ja rahaa ei enää ollut, minun oli pakko ottaa hänet pois ryhmästä. Voitte vain kuvitella, miten tylsistynyt lapsi oli, kun minä en evääni liikauttanut ja koulupäivät päättyivät jo puolen päivän aikaan. Sosiaalityöntekijä järjesti tilannekartoituksen jälkeen iltapäiväkerhon ilmaiseksi. Ja minä sain yrittää toipua ilman tappavan huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi taantuu kohta vihannekseksi.

9. KELAn yllätys

Viimeisimpänä on pakko vielä mainita täysin puun takaa tullut KELA:n armeliaisuus.

Kun putosin sairauslomalle, olin osittaisella hoitovapaalla ja sain sen muutaman kympin kotihoidontuen tililleni kuukausittain. Arvatkaa, tuliko koko tuki mieleen kuukausiin siinä vaiheessa, kun aivoni hädin tuskin toimivat ja ainoa mieliteko oli kömpiä vain johonkin pimeään ja lämpimään luolaan pois ihmisten silmistä.

Muutaman kuukauden kuluttua KELA pyysi selvitystä liikaa maksetuista tuista. Ajattelin tyrmistyneenä, että millä helvetin lainarahalla minä nyt tämän pikavoiton hoidan? Soitin KELAan ja selvitin surkeaa tilannettani ja pyysin, että voisin maksaa edes erissä. Parin viikon päästä tuli päätös, että sosiaalisten ja perhesyiden nojalla rahaa ei perittäisi takaisin. En ollut uskoa silmiäni. Sen olen aikoinaan opiskelijana oppinut, että KELA kyllä pitää pintansa ja repii rahansa, jos niitä ei ole maksettu. Ihmeiden aika ei ollut ohi.

_ _ _

Nykypäivänä tuntuu, että sosiaalihuoltoa moititaan säännöllisin väliajoin niin lehdistössä kuin ihmistenkin puheissa. En tiedä, mistä tämä tyytymättömyys kumpuaa. Onko sitten joku muu puutteenalainen eri asemassa kuin minun kaltaiseni romahtaja? En tiedä, mutta minulla ei kyllä edellä kirjoitetun perusteella ole pahaa sanaa sanottavana ja sen kyllä sanon, että jos tästä joskus vielä töihin asti kuntoudun, en välitä puupennin vertaa, vaikka verottaja syö palkkaani. Syököön.