VALHE

Kello on kaksi yöllä ja kuuntelen masentavaa musiikkia. Olen juonut yhdeksän lasillista viiniä eikä tunnu missään. Ennen kuin ratkesin ryyppäämään, otin 10 mg Diapamia, joten päässä surraa suhteellisen mukavasti. Tytär lähti leiriviikonlopulle tänään, joten voin juopotella niin paljon kuin haluan.

Eilen tosin otin vähän etumatkaa ja join neljä lasillista viiniä. Pääasia, etten ollut päissäni.

Nyt olen.

Kun käyn lääkärissä tai hoitajalla, väitän aina kivenkovaan, etten koskaan juo viinipullollista enempää viikossa. Aika usein se pitää paikkansa. Mutta aika usein ei. Isäni on (parantunut) alkoholisti ja me kaikki jälkeläiset olemme perineet hänen viinapäänsä. Voin juoda älyttömiä määriä viiniä tai olutta ja menen suhteellisen selvästä vielä kahdennentoista lasillisenkin jälkeen, jos en ole vetänyt annoksia kaksin käsin lyhyessä ajassa. Kahdeksantoistavuotiaana minut on kerran kannettu baarista tiedottomana ulos. Se on ainoa kerta. Porttikieltoja tai tarjoilukieltoja ei ole tullut koskaan.   

Nyt kun bileajat ovat ohi, juon kotona. Itse asiassa minun ei edes tee mieli lähteä ulos. Luen kirjaa, kuuntelen musiikkia, kirjoitan tarinoita ja juon. Ohjelmani on sama arkisinkin normaalien rutiinien lisäksi, mutta silloin en juo. Koska olen sitä mieltä, että ryyppäämiseni on hallinnassa, vaikkei varmaan missään ihannerajoissa kaikkina viikonloppuina, en jaksa jankuttaa siitä millään vastaanotolla.

Se johtaisi vain johonkin seurantaan ja koska en juopottele tyttäreni läsnäollessa, en jaksa välittää asiasta.  Tiedän kyllä, ettei tämä mitään tervettä meininkiä ole, mutta olen välistä niin täynnä arjesta suoriutumista, vähävaraisuutta, surua, ahdistusta ja vitutusta, että minua ei kiinnosta paskan vertaa, mitä mieltä maksani mahtaa olla touhuistani. Pitäisi tietysti kiinnostaa. Huonolla tuurilla sairastun vielä kirroosiin, kun ylipainoa on reippaasti, liikuntaa ei nimeksikään eivätkä nuo lääkemäärät, joita popsin nekään maksalle mitään hyvää tee. 

Vielä vuonna 2014 minulla oli tapana tulla perjantaina kotiin kahden viinipullon kanssa, jotka kittasin ahdistukseen ja vitutukseen parissa tunnissa ja sitten kompuroin tupakalle ja takaisin, kaatuilin, loukkasin itseäni ja komusin puolitajuttomana yöllä sänkyyn. Siippa ei oikein tykännyt. Saattoi olla yksi syy siihen, ettei hän pannut kauheasti vastaan, kun ehdotin avioeroa. 

Itse asiassa eksäni tunnusti minulle pari viikkoa sitten, että hän juo joka toinen päivä kaksi olutta ja viikonloppuna enemmän. Huvittavaa asiassa on se, että hän on kaksimetrinen mies. Ensimmäistä kertaa eromme jälkeen hän kysyi suoraan, juonko. Vastasin, että viikolla en, mutta että viikonloppuna ostan pullon viiniä. Tämä on se totuus, jota julistan maailmalle. Minusta tärkeintä on se, että se pitää paikkansa silloin, kun tyttäreni on paikalla. 

Mutta kun oma viikonloppu koittaa, rajat sumenevat huimasti. Ja koska olen yksin kotona, kukaan ei tiedä. Hys.