Design-päiviä, part 1

Voi, miten ihana viikko on takana! Olen tehnyt vaikka mitä. Tuunaillut kotona ja viettänyt koulun lähes-loppumisen ja työn alkamisen välistä luppoaikaa. ”Luppoaikani” kyllä tarkoittaa sitä, että yritän tehdä kaikkea, mitä en talvella koulun ja työn ohella ehtinyt. Siskoni sanoikin, että voisit joskus vähän rauhoittua. Niin voisinkin. Ei vaan mitään hajua, milloin moiselle on aikaa. Nyt keväällä on virtaa ajoittain enemmän kuin moneen vuoteen. Ja jos välillä kun virta ja inspis puuttuvat, virkistää mieltä upea, uusi muotoilu!

img_2191.jpg

Kakkugallerian suosikkikakut mustikkatartaletti, suklaakakku ja marjajuustokakku nautittiin Stockan 150-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyiltä Oiva Kesti -astioilta.

Viikon parasta antia olivat design-päivät valikoitujen kanssamuotoilijaopiskelijoiden kanssa. Keskiviikkona kiersimme ihanan ystäväni kanssa Aalto-yliopiston vastavalmistuneiden maistereiden näyttelyn (MoA!) Jätkäsaaressa. Hienoa ja minulle uutta näyttelyssä oli se, että sisääntulon yhteydestä sai täytettäväkseen lapun, josta saattoi ruksata omat mielikkinsä ja sitten kierroksen lopussa lappunen tungettiin lukijaan ja sain mukaani listan teoksista, joista pidin. Onneton nimimuistini kiittää! Luulin nerouden päättyvän tähän, kunnes tänään katselin tuota kuittia tarkemmin ja tajusin, että tuo vähän kökön oloinen laite olikin listannut suosikkini verkkoon ja pääsen lukemaan niiden tekijöistä tarkemmin vielä nyt jälkikäteen!! Ihan mahtista! Tsekatkaa mun suosikit:

http://moa.aalto.fi/my/31508

Noista ihan ylivoimaisia olivat mielestäni numero 447 alta löytyvä Lauri Kainulaisen interaktiivinen valoteos sekä 451 Riikka Laurénin öljyvärityöt.

riikka-lauren_1.jpg

Girl sitting down. Acrylic and oil on canvas, 100 cm x 120 cm (Image credits: Riikka Laurén)

MoA:sta meno jatkui Design-museon takaisen Paviljongin kautta Design Forumiin. Ihan vain senkin vuoksi, että siellä on Kakkugallerian myymälä ja kakkubuffet! Ja Lungissa käytiin syömässä. Siinäpä se päivä sitten hurahtikin. Onneksi oli muutama päivä lepoa ennen sunnuntaita ja Design-päivien osaa 2.

Kommentit (3)
  1. Eikö olekin ihania! Nyt sit kipinkapin Stockalle, koska sain nuo omani viimeisestä myyntierästä! Perjantaina niitä oli vielä hyllyssäkin!

  2. Komppaan edellistä, rakastuin!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *