Ihana hippijuhannus – maisemia
Vietin parhaan juhannuksen ikinä. Ja myös työteliäimmän, minulla nimittäin oli onni päästä talkooavuksi Koskelan museotorpalla järjestettyyn ”Juhannus luonnon tilassa” -tapahtumaan. Tarjolla oli joogaa, meditaatiota, luonnossa hiljentymistä, kukkaterapiaa ja luontaishoitoja Frantsilan yrttitilan tuotteilla.
Aamuhetken taikaa, näkymä järvelle noin kello 5:30.
Ja ruokana tietysti luomupainotteista kasvisruokaa. Olin tästä hieman huolissani: kokeilin kasvisruokailua noin vuoden ajan nuorempana ja se ei sopinut silloin minulle ollenkaan. Lihoin ja voin huonosti. Tästä nyt tietysti on jo 15 vuotta aikaa ja silloin ei Suomessa ehkä kauheasti tiedetty oikeaoppisesta kasvisruokailusta. Tai, ainakaan minä en tiennyt. Mutta yllätyin tässäkin positiivisesti: ruoka oli todella maukasta, olo energinen ja kylläinen. Tästä innostuneena hankinkin yrttitilan toisen omistajan Virpi Raipala-Cormierin tekemän Kasviskeittokirjan. Mutta kasvisruuasta enemmän toiste, se on viime aikoina ollut kovastikin mielessäni. Toinen asia, mistä yllätyin oli se, miten hieno reissusta tuli. Odotukseni nimittäin olivat hyvin korkealla nähtyäni tapahtumatäytteisen ohjelman, jonka jokainen kohta tuntui mielenkiintoiselta.
Tuulimylly keskellä tiluksia. Täälläkin joku onnellinen yöpyi!
Tiskaamisen ja vihannesten pilkkomisen, yleisen siivoilun ja lastenhoidon ohella ehdin ottaa vähän kuviakin. Niistä ehkä välittyy pieniä paloja paikan maagisuudesta. Siitä, että tunsi palaavansa ajassa taaksepäin ja huomaavansa, että niin paljon vähemmällä pärjää niin paljon mainiommin.
Vapaa koira on onnellinen koira. ”Mä sit poseeraan, ota nopsaan ni pääsen nuuskuttaan!”
Salamakin viihtyi erinomaisesti. Poika sai alun karkailun jälkeen juosta semivapaana vain pitkä talutin perässään roikkuen. Aika nopeasti oppi kaveri seurailemaan minua: kun liikuin tiluksilla, tuli jätkä perässä. Välillä vähän piti maanitella ja houkutella lempimakkaralla… Kolme kertaa kaveri karkasi niin tehokkaasti, että olin varma, etten häntä enää löydä, ympärillä kun oli suojeltua metsää ja paljon. Onneksi hän löysi aina takaisin!
Vanhaa pisteaitaa.
Nukuin 1600-luvulla rakennetussa torpassa, keskellä ikivanhoja esineitä. Museotorppa on nimensä mukaisesti museo, mutta harvaan museoon pääsee asumaan. Tänne pääsee. Yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. Illalla sitä mietti kaikkia niitä ihmisiä, jotka ennen minua ovat yöpyneet ja eläneet tuossa yli 400 vuotta vanhassa rakennuksessa. 400 vuotta!! Käsittämätöntä.
Hyvin maistui unet Jätkällekin. Tosin tähän sänkyyn mahtui yhtäaikaa vain minä TAI koira.
Se ainakin tuli selväksi, että nykyihmiset ovat tosiaan pidempiä kuin entisaikaan: museosänkyni oli noin 160 cm pitkä eli vaihtoehtoiset asennot siinä nukkumiseen olivat ns. N-asento tai L-asento. että jalat koukussa vaan reilusti :D.
Tiluksilla oli kymmenisen rakennusta ja niiden lisäksi varastoja: päärakennus, torppa, useita aittoja, tuulimylly, pari saunaa (joista toinen savusauna) ja useita puuceita. Ja vieressä järvi. Täytyy tonkia vähän enemmän tilan historiasta, museona se on ollut jo ainakin reilut 40 vuotta.
Tämän reissun jälkeen palasin kotiin äärimmäisen rentoutuneena ja jotenkin puhdistuneena. Ehkä se oli se savusauna, joka irrotti turhat kuonat ja huolet. Ja meditaatio. Ihana kesä!!
Nukkumapaikka. Aika hulppeaa yli 400 vuotta vanhaksi!
Ja loppuun koko reissun parhaista hetkistä parhain:
