Hanuri penkkiin! Ja terassi on auki.

Vaikka istuminen kuulemma onkin uusi tupakointi, niin silti piti käydä koeistumassa Designmuseon edessä Korkeavuorenkadulla olevat Aalto-yliopiston huonekalumuotoilijaopiskelijoiden suunnittelmat ja toteuttamat penkit. Loistoidea, että niitä oikeasti sai kosketella ja voi ja pitääkin koeistua! Näin kauniilla säällä testiväkeä varmasti riittää. Taustalla kuvassa oleva aaltoileva ”matonen” on yksi penkeistä.

img_1972.jpg

Näyttelyn nimi on teeman mukaisesti Sit Me ja esillä voisiko sanoa vaikkapa funktionaalisia veistoksia. Jotka muistuttavat kovasti istuimia!

img_1971.jpg

Alla olevalle istuimelle uskaltautuva saa jonkinlaisen hieronnan kaupan päälle. Ehkä mieluummin menisin tuolle penkille korkeintaan pitkälleni…

img_1986.jpg

Mielenkiintoisin istuinteos oli puupalikoista tehty kuutio, jonka sisään sai käpertyä kuin syvälle ikkunalaudalle. Voisipa sen siirtää meren rantaan rauhalliselle tontille ja saada joku tarjoilemaan ikkunalaudalla kyköttävälle kuumaa teetä. Siihen asti, täytyy käydä istumassa siellä salaa illemmalla Elaimen kanssa.

img_1977_muokattu.jpg

Ainiin ja Design paviljongissa Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon välillä näytti olevan jo ensimmäiset kekkerit! Kun ilmat vielä vähän lämpenevät, on sinne suunnistettava kupposelle tai syömään. Kesän tapahtumia odotellessa!

Kulttuuri Sisustus Suosittelen

Eteisen kevätsiivous eli sotku vol. 1

Huh, minkä näköinen eteiseni on talven jäljiltä! Räjähdys on kaunis sana kuvaamaan tätä paikkaa, minne talvitakit migroituvat kesäunilleen. Ongelmana on esimerkiksi roikkuville takeille kohdennetun säilytystilan totaalinen puuttuminen. Ja yleensä säilytystilan puuttuminen… Jostain täytyy miniatyyriasuvan luopua ja minulla se oli kunnon eteisen takkikaappi. Mutta, eiköhän tähän sotkuun jotain selvyyttä saada!

img_1934.jpg

Ensinnä piti päättää, mihin mikäkin tavara tulee. Tämä oli aika selvä nakki, koska olen vetkutellut eteisensiivousoperaation kanssa jo kolme viikkoa ja näin ollen ehtinyt tehdä hommaan mielessäni aika selkeän blueprintin. Aloitin siirtämällä turhan lämpimät takit ja talvikengät kesähibernaatiopaikkoihinsa. Näin naulakkoihin tuli tilaa kevättakeille ja kenkäkaappeihin lattialla pyöriville tennareille (no ei IHAN kaikille). Bongasin Stockan Hulluilta Päiviltä Maze-sarjan pikkunaulakoita, jotka sopivat entisten seuraksi. Niitä on vaikka minkälaisia ihania. Minulla on pikkupuu, keskikokoisia jäniksen korvan näköisiä naulakoita ja ihan pieniä, joihin saa pari takkia tai käsilaukun roikkumaan. Ruuvasin uudet naulakot oveen ja siirsin yhden entisistä jäniksenkorvanaulakoista sivuseinälle. Laukut ripustin oveen roikkumaan ja takit keskitetysti vain sivuseinän korkeampaan naulakkoon. Sitten piti vielä tehdä useita reissuja varastoon ja katonrajaan, jossa suurin osa säilytystilasta kämpässäni on. Mattokin näytti vähän turhan harmaalta kesäsäähän (<– huomaa optimismi), joten tilasin vanhan kunnon upouuden räsymaton VM-Carpetilta. Sitten vaan turhat kaulaliinat ja muut rojut piiloon ja voilá! Uusi eteiseni! Salamakin tykkää (tai oikeastaan odottaa että jos VIHDOIN voitais mennä uloskin)!

img_1958.jpg

Pienenpienessä asunnossa nämä uudelleenjärjestelyhommat ovat siitä Jänniä Tapahtumia, että niistä syntyy poikkeuksetta koko asunnon laajuinen ketjureaktio.

img_1947.jpg

Että tätäkin sotkua sitten pitäisi seuraavaksi lähteä selvittelemään:

img_1949.jpg

Siihen kyllä taidan tarvita kunnon yöunet. Ja päikkärit. Ja viikonlopun. Ja ehkä siivoojan. Ja nyt tekee mieli nakkejakin, hmh.

Koti Sisustus