Etelästä pohjoiseen ja takaisin

Hei taas,

viime kerrasta on liian pitkä aika. Pahoittelut, mutta olen yksinkertaisesti ollut niin kiireinen elämänmuutosteni kanssa etteivät tunnit vuorokaudessa ole meinanneet riittää 😀 

Viime viikolla pystyin osittain lataamaan akkujani ja rauhoittumaan talviloman merkeissä Pohjois-Suomessa. Rauha ja rauhoittuminen olivatkin käsitteitä, joita pohdin paljon kuluneen viikon aikana. Helsingissä eläessä ja asuessani olen tottunut siihen, kuinka kaduilta kuuluu tiheään tahtiin autojen tööttäyksiä ja bussien jylinää. Metrot ovat kovaäänisiä ja bussit täpötäynnä ruuhka-aikaan. Ihmiset juoksevat ehtiäkseen viime sekunneilla metroon, vaikka viiden minuutin päästä tulisi uusi metro. Aina saa olla juoksemassa minuuttien perässä moneen muuhunkin paikkaan.

Lapissa hiljaisessa metsässä hiihtäessäni nautin hiljaisuudesta, yksin olemisesta ja luonnon läheisyydestä. Pysähdyin pitämään taukoa erään pienen latuvarsikahvilan nuotion ääreen. Kahvilan pitäjä oli juuri sulkemassa kahvilaa, kun eräs hiihtäjä riensi ja kysyi olisiko vielä mehua saatavilla yksi lasillinen. Hiihtäjä sai mehunsa, vaikka kahvilanpitäjä oli juuri kerännyt tavarat ja astiat pois. Pian hiihtäjän jälkeen paikalle saapui mies moottorikelkallaan. Mies osoittautui kahvilanpitäjän tutuksi. Kahvilanpitäjä tiedusteli iloisesti kuulumisia ja kysyi, olisiko moottorikelkkailija halunnut jotakin suuhunsa. Moottorikelkkailija sai haluamansa. Käsi pystyyn kuinka moni tunnistaa Helsingissä tällaista yritystoimintaa? Yleensä kun on sulkemisaika, silloin myös on sulkemisaika. Pohjoisessa elämä ei (ainakaan tässä tapauksessa) tuntunut olevan minuuteista kiinni. Mieleeni nousi ajatus, kuinka olisi ihanaa joskus omistaa oma koti pohjoisesta. Lapset voisi kasvattaa puhtaassa ja rauhallisessa ympäristössä. Lapsilla olisi kokonaisia metsiä tilaa juosta ja leikkiä. 

Lomalla koin, etten ollut päässyt riittävästi irti menneiden päivien pyörityksestä ja jännitin tulevaa. Pitkällä automatkalla takaisin kotiin istuin pimeässä takapenkillä. Kuuntelin musiikkia ja seurasin opastekylteistä kuinka kilometrit kotia kohti hupenivat hitaasti, mutta varmasti. Odotin koko ajan, koska tunnen hengittäessäni tutun ja hieman painavan tunteen rintakehäni päällä. En tuntenut sitä vielä edes kotipihallanikaan. Oloni oli levollinen ja rauhallinen. Ehkä loma hiljaisuuden ja luonnon keskellä teki sittenkin tehtävänsä minulta salaa ja huomaamatta.

Rakas M, 

olen melko varma, että olit kanssamme kotimatkalla auton takapenkillä. Kotiin oli matkaa vielä muutama tunti ja tähtitaivas näkyi kirkkaana. Yhtäkkiä huomasin vetäväni nopeasti syvään henkeä ja samaan aikaan tulit heti mieleeni. Tiesin sinun yrittävän koskettaa. Rakas M älä huoli – minä tunsin.