Lokit lupaavat kesää

Rakas M,

tänä aamuna kuulin ikkunan raosta ensimmäistä kertaa talven jäljiltä lokkien kirkunaa. Se on varma kesän merkki. Nyt kun kirjoitan tätä, ulkona kajastelee ilta-auringon viimeisiä säteitä ja taivaanranta on aavistuksen vaaleanpunainen. Illassa on lupaus kesästä.

Valon ja lämmön lisäännyttyä olen tuntenut voivani hengittää hieman keveämmin. Toisaalta taas olen huomannut, että iltaisin pyörin levottomana sängyssäni ja minun on vaikea rauhoittua nukkumaan.

Kuluvalla viikolla pääsimme hääpaikkaamme maistelemaan erilaisia ruokavaihtoehtoja. Kokemus oli ainutlaatuinen ja mieleenpainuva. Olen tänä aamuna kuunnellut yhteistä häälistaamme Spotifysta ja miettinyt varmaan sadannen kerran, kuinka onnekas olen. Lähes yhdeksän vuoden yhteiselomme jäljiltä tunnen edelleen rakastuvani häneen uudelleen ja uudelleen. Juhlimme häitä heinäkuun lopussa ja nyt kun odotusta on jäljellä vielä 16 maanantaita, tämä loppuaika tuntuu tuskastuttavan pitkältä. Samalla on huoli, että aika loppuu kesken.

Kävin tänään kaupungilla ihastelemassa kesävaatteita. En voinut vastustaa keltaista olkaimetonta paitaa. 

Olen sitä mieltä, että kevät on paras vuodenaika. Silloin kaikki ihana on vielä edessäpäin ja on jotain, mitä odottaa <3

Suhteet Rakkaus Ajattelin tänään