Armoton, arvokas Aika

”Pysähty viisarit sun niin viisaasti siit asti ku pelastit mut

Ja mä kaipaan sitä aikaa,

pelkoo ei lainkaan.

Jos kellon voisin kääntää voisin pysäyttää tän maailman.

Mut täällä mä odotan,

kuten aina oon odottanut.”

Ruger Hauer feat. Iisa – Aika jätä älä

Vietimme ystäväni polttareita viime viikonloppuna. Eräässä helsinkiläisessä salakapakassa istuessamme kävimme läpi kysymyksiä, joita jokainen polttarivieras oli laatinut liittyen morsiamen kanssa yhdessä vietettyyn aikaan. Morsian joutui vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan tarinan liittyen jokaiseen vastaukseen. 

Kysymyksiä ja morsiamen/vieraiden muisteluita kuunnellen jäin pohtimaan jälleen kerran aikaa. Morsian villeinä sinkku- ja nuoruusvuosinaan oli selvästi ottanut elämästä kaiken irti ja rohkeasti heittäytynyt uusiin ja yllättäviinkin tilanteisiin, joita nyt nauraen muisteltiin. Ja onneksi hän aikoinaan teki niin.

Polttarit ovat yksi elämän varrella läpikäytävistä siirtymäriiteistä. Koin, että näissä polttareissa hyvästeltiin yksi mennyt elämänvaihe ja oltiin kokonaan uuden alussa. Jos morsian ei olisi elänyt nuoruusvuosiaan täysillä elämästä nauttien, mitä olisi polttareissakaan ollut muisteltavaa ja hyvästeltävää? Ja nyt korostan, että puhun muustakin kuin satunnaisista yhden illan suhteista. 

Aika on mielestäni jopa pelottava käsite. Se kulkee koko ajan eteenpäin, eikä sitä pysty pysäyttämään. Toisinaan minut valtaa tunne, etten ole valmis ja tarvitsisin vielä lisäminuutteja käsitelläkseni asioita tai elääkseni jonkin hetken pidempään. Joinakin hetkinä minut valtaa niin suuri ikävä menneisiin hetkiin, että voisin alkaa itkemään. Miksen tiedostanut silloin, kuinka tärkeitä ja kullanarvoisia hetket olivat? Muistot haalistuvat vaikken haluaisi. Samalla pelkään kuolinvuoteellani katuvani asioita, joita olen ehkä jättänyt tekemättä. 

Mutta aika kulkee. Sen huomaa etenkin näin kolmenkympin tietämillä. Ystävien (ja omassa) elämässä tapahtuu suuria muutoksia, joista nuorempana osasi vain haaveilla. Kun polttarisankaritar ilmoitti vielä odottavansa esikoistaan, ei ilon kyyneliltä voinut välttyä. Olimme todellakin matkalla kohti uutta. Temppuna onkin osata päästää menneestä irti. 

Rakas M,

tekstin yläpuolella oleva lainaus on kappaleesta, jota kuunnellessani ajattelen aina sinua. Olisitpa vielä täällä.