Jalat kulkee minne sydän sanoo
Uskon, että jokaisella kohtaamallamme ihmisellä on omaan elämään jokin merkitys. Kohtaamista ja sen merkitystä ei huomaa aina juuri sillä hetkellä, seuraavana päivänä tai edes seuraavalla viikolla. Sen voi toisinaan huomata vasta vuosien päästä.
Olen viime kuukausina (niin tylsältä kuin se kuulostaakin) yrittänyt opetella ja keskittyä olemaan kiitollinen. Olemaan kiitollinen siitä mitä on enkä haikaile sen perään mitä ei ole. Olenkin löytänyt syyn olla kiitollinen: ystävät ja kohtaamani ihmiset. Ja nekin rakkaat ystäväni, jotka pitävät elämääni pystyssä, olen kohdannut aivan sattumalta. Vain siksi, että hetken mielijohteesta olen tehnyt niinkuin sydämeni on sanonut. Rakkaimman ystäväni tapasin kymmenen vuotta sitten tapahtumassa, jonne pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin lähteä yksin (ei ollenkaan tapaistani). Toisen ystäväni tapasin silloisen ex-mieheni kautta. Enkä kummastakaan heistä tiennyt silloin tulevan elämäni yksistä tärkeimmistä ihmisistä.
Toiset kohtaamiset (kuten yllä) ovat tulleet jäädäkseen. Toiset kohtaamiset kestävät mahdollisesti vain lyhyen ajanjakson. Toisten kanssa pääsee henkisesti niin erityiselle tasolle, ettei sitä pysty ulkopuoliselle selittämään. Olen pienestä asti toivonut itselleni siskoa, ja nyt olen kymmenen vuoden ajan saanut viettää aikaa ihmisen kanssa, joka vastaa ainakin kolmea siskoa <3
Mielestäni elämän yksi antoisimmista asioista ovat yllättävät kohtaamiset. Kaksi kuukautta sitten kohtasin työpaikallani uuden tuttavuuden. Henkilön, jonka koin aluksi täysin erilaiseksi kuin mitä itse olen. Tutustumisemme on käynyt niin salakavalasti, etten osaa edes sanoa miten se on tapahtunut. Ja nyt kaksi kuukautta myöhemmin tämä mysteerimies on opettanut ja antanut minulle mahdollisuuden kokeilla uusia asioita. Voisimme kirjoittaa keskustelujemme pohjalta pitkän listan asioista, jotka sittenkin yhdistävät meitä. Juuri eilen töistä kotiin tullessani mietin kuinka kiitollinen olen, että elämä toi meidät toistemme tielle, olkoonkin se sitten hetkellistä tai ei. Koen, että tämän kohtaamisen myötä sain taas hieman enemmän elämästä kiinni näinä lyhyinä ja pimeinä kaamospäivinä. Ja käsi sydämellä voin kertoa, ettei tämäkään olisi ollut mahdollista jos en olisi antanut jalkojeni kulkea sinne minne sydän sanoo.
Luulen yrittäväni sanoa, että tarttukaa tilaisuuteen. Antakaa askeleen viedä. Tehkää niinkuin sydän sanoo. Saan usein kuulla tekeväni asioita ennemmin tunteella kuin järjellä, mutta arvatkaa mitä: olen katunut vain harvoin.