Olisitpa vielä täällä
Menetin ystäväni auto-onnettomuudessa syyskuussa. Viime yönä hän ilmestyi uneeni ensimmäistä kertaa.
Ystäväni joutui lähtemään aivan liian varhain, vain 28-vuotiaana. Valitettavasti välimatkan ja erilaisten elämäntilanteiden vuoksi emme olleet pitäneet yhteyttä pitkään aikaan. Siksi olenkin pohtinut, miten ystäväni sattuikaan olemaan ajatuksissani vain viikkoa ennen onnettomuutta. Tarkoitukseni oli kysellä kuulumisia, mutten koskaan ehtinyt ajoissa. Olen ollut kiukkuinen itselleni – miten ihminen voikaan olla niin saamaton ja ymmärtää kaiken vasta silloin, kun on jo liian myöhäistä? Toisaalta, ystävyys ja ihmisten välinen kommunikointi on vuorovaikutteista. Isäni sanoi minulle kauniisti: hänen mielestään minulla ja ystävälläni oli aina niin hyvät ja lämpimät välit, että uskoo viimeisen kommunikointimme tapahtuneen alitajuisesti – ehkä ystäväni mietti myös minua viimeisinä päivinään ennen onnettomuutta.
Viimeöisessä unessani olin jälleen ystäväni hautajaisissa. Juuri ennen hautajaisten alkua jäin yksin kirkkosaliin viimeistelemään ja auttamaan hautajaisjärjestelyissä. Olin järjestelemässä kukka-asetuksia, kun yhtäkkiä ystäväni ilmestyi selkäni taakse hieman kiireisen oloisena punaista kauluspaitaa napittaen kiinni. Ystäväni vaikutti olevan hieman apea ja väsyneen oloinen. En voinut uskoa silmiäni ja sieppasin ystäväni lujaan ja tiukkaan halausotteeseen. Pystyin haistamaan mille ystäväni tuoksui. Hereillä en pysty saamaan tuoksua nenääni, mutta unessa muistin ja tunnistin sen selkeästi. Päällimmäisenä tunteenani oli helpotus ja ilo; sain vielä kerran halata ystävääni eikä edelliskerta ollutkaan jäänyt viimeiseksi. Minulla oli vielä kerran mahdollisuus kertoa ystävälleni, että välitän.
Kun viimein päästin ystäväni otteestani, istahdimme alas ja kysyin mitä onnettomuustilanteessa oikein tapahtui. Kummasta oli kyse: saiko ystäväni sairaskohtauksen vai nukahtiko hän rattiin? Ystäväni katsoi maahan eikä hetkeen vastannut. Viimein ystäväni vastasi, että autoissa tulisi olla ylimääräiset peilit. Hän ei ollut nähnyt kunnolla.
Lähdimme kirkosta ja olin siinä uskossa, että hautajaiset olikin peruttu. Ystävänihän oli vierelläni ilmielävänä. Kirkon ulkopuolella oli bussi. Ystäväni totesi minulle bussikuskin tarvitsevan apua, sillä tällä näytti olevan sairaskohtaus. Riensin bussiin auttamaan kuskia ystäväni jäädessä ulkopuolelle odottamaan. Autettuani bussikuskia olin hieman huolissani oliko ystäväni jo ehtinyt kadota, mutta hän odotti kuin odottikin vielä minua. Jatkoimme yhdessä matkaa yhteisen ystävämme luokse, joka oli myös ollut kuolleen ystäväni oikeissa hautajaisissa mukana. Tässä kohtaa heräsin. Herätessäni päällimmäisenä ajatuksenani oli näkikö unessa sittenkään kukaan muu kuollutta ystävääni kuin minä?
Olen koko päivän pohtinut näkemääni unta. Tunteet ja tuntemukset unessa olivat niin todentuntuisia. Toiset sanovat, että unet ovat luonnollinen keino käsitellä ikäviäkin asioita. Toiset sanovat, että unissa voi oikeasti kohdata kuolleen läheisensä.
Edellisen kerran pysähdyin pohtimaan silloista näkemääni unta Pyhäinpäivän aamuna. Heräsin silloin unesta, jossa olin viemässä kynttilää ystäväni haudalle. Hauta on oikeasti 130km päässä, eikä minulla ollut silloin fyysisesti mahdollista viedä kynttilää haudalle. Muistin vasta saman päivän iltapäivänä, että tuo päivä oli Pyhäinpäivä.
Voi rakas M, olisitpa vielä täällä<3