Minä jatkan

11.6.2017 footprints

”Haluaisin, että meillä olisi pikku-Sofia.”

Tänä viikonloppuna minulla on ollut pitkästä aikaa mahdollisuus olla kiirehtimättä ja pysähtyä hetkeksi. Minulla on ollut aikaa itselleni, miehelleni sekä ystävälleni. Molempien kanssa keskustellessani päällimmäisenä ovat olleet ajatukset tulevasta.

Mieheni otti ensimmäistä kertaa lauantaina puheeksi perheenlisäyksen kommentilla: ”Haluaisin, että meillä olisi pikku-Sofia”. Olemme mieheni kanssa aiemminkin keskustelleet lapsista, mutta yhteinen näkemyksemme on ollut, että lapset saavat vielä odottaa. Olemme edelleen samaa mieltä, mutta samalla molemmat tiedostavat, että kahden keskiset päivämme todennäköisesti vähenevät koko ajan. Ajatus on yhtä aikaa ihana ja samalla melko jännittävä. Mieheni kommentti sai minut pohtimaan mennyttä elämääni ja tottakai heti kyseenalaistamaan, olenko elänyt sellaista elämää kuin olen halunnut ja olenko ehtinyt kokea kaiken sen, minkä halusinkin ennenkuin olen vastuussa jostakusta muustakin kuin itsestäni.

Menemme naimisiin kesällä -18 ja olemme pikkuhiljaa aloitelleet häiden suunnittelua ja järjestelyä. Taisin viimeksi eilen illalla kertoa ystävälleni, kuinka onnellinen olen nykyisestä elämäntilanteestani. Olen niin kiitollinen, että olen päässyt tähän pisteeseen. En voisi kuvitella meneväni naimisiin kenenkään muun kuin nykyisen mieheni kanssa. Kukaan muu ei osaisi käsitellä minua yhtä hyvin kuin mieheni, ei kukaan. Voin luottaa mieheeni kuin kallioon. Ja tiedän, että hän on joku kaunis päivä maailman paras isä lapsillemme.

Parhaan ystäväni kanssa pysähdymme toisinaan pohtimaan mennyttä ja haaveilemaan tulevasta. Ystävät ympärillämme ovat saaneet viimeisen vuoden aikana lapsia ja ystäviemme arjen muutokset ovat tottakai vaikuttaneet myös meihin. Keskustelimme kesäyössä aamuyön pikkutunneilla siitä, milloin tietää olevansa valmis äidiksi. Molempia pelottaa ajatus siitä, että pienen vauvan kanssa alkaisimme haikalemaan jostakin mikä on mennyttä ja mihin meillä ei ehkä ole enää mahdollisuutta samalla tavalla kuin aiemmin. Päätimme keskustelun siihen, että tarvitsemme vielä hetken aikaa. Hetken tehdä ja kypsytellä ajatusta. Ja olla samalla naurettavan onnellisia siitä, että olemme juuri tässä ja juuri näin – matkalla määränpäähän<3

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

30.5.2017 footprints

Aika tekee tehtävänsä

Aloitin blogini seitsemän kuukautta sitten. Blogin tarkoituksena oli purkaa tunteita ja ajatuksiani vuodesta 2016, joka sisälsi vanhempieni katkeran avioerosotkun jälkipuintia, sukuriitoja, ystäväni kuoleman ja paljon, paljon kyyneleitä ja uskoa ei mihinkään. Kirjoitin blogini ensi metreillä, että vaikka kukaan muu rikki revitystä perheestäni ei jaksaisi jatkaa, minä jatkan. Vannoin hiljaa mielessäni liian nuorena kuolleen ystäväni hautajaisissa, että vaikka hänellä ei ollut mahdollisuutta saada jatkaa, minä jatkan.

Olen viimeiset viisi päivää ollut poikkeuksellisen väsynyt. Raahauduin tänään puoliksi väkisin lenkkeilemään siinä toivossa, että saisin lisää energiaa vihreästä luonnosta ja merellisistä maisemista. Kesken lenkin tajusin, ettei minulla ole ollut kahteen kuukauteen aikaa edes päivittää blogiani. Samassa tajusin, että kahdessa kuukaudessa on tapahtunut uskomattoman paljon asioita elämässäni. Ja melkein aloin itkemään ilosta kun ymmärsin, että kaikki ne asiat ovat vieneet minua askel askeleelta eteenpäin pois siitä pimeästä, ahdistavasta ja synkästä elämänvaiheesta. Olen kuin varkain päässyt jatkamaan.

Haluaisin jakaa nämä pienet ja isot asiat, joita olen havainnoinut ja päässyt kokemaan viimeisen kahden kuukauden aikana:

Olen huomannut, että äitini ei kavahda enää joka ikistä kertaa kun mainitsen isäni. Äiti mainitsi jopa yhden kerran itse oma-aloitteisesti isäni – ja se tuntuu jo lottovoitolta.
Olen huomannut vihdoin voivani rehellisesti sanoa pitäväni isän uudesta naisystävästä.
Olen ehtinyt sopeutua uuteen työhöni ja voin kahden kuukauden perusteella kertoa, että oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä uskaltaa lähteä ja vaihtaa työpaikkaa.
Olen pystynyt käymään ystäväni haudalla kuivin silmin.
Olen vahingossa ehtinyt pudottaa painoa neljä kiloa ja saada yhden kilon takaisin.
Olen saanut pienen, hurmaavan kummipojan <3
Olen saanut seurata kuuden viikon ikäisen kummipoikani kasvua ja kehitystä – ja sitä on ehtinyt tapahtua todella paljon!
Olen tanssinut ensimmäistä kertaa koskaan oikeissa lavatansseissa.
Olen riidellyt raivoisasti ystäväni kanssa.
Olen sopinut riidan ystäväni kanssa.
Olen päässyt urheilemaan säännöllisesti.
Olen etsinyt ja löytänyt morsiuspukuni.
Olen yhdessä kihlattuni kanssa valinnut ja varannut hääkirkon.
Olemme yhdessä kihlattuni kanssa käyneet bändien keikoilla ja valinneet meille mieluisan hääbändin.
Olen ollut haikeana, kun kolme ylläolevaa asiaa on jo tehty ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa elämässäni.
Olen käynyt kesän ensimmäisellä piknikillä.
Olen saanut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kesäfiiliksestä kiinni jo ennen, ennen kuin kesäkuu on edes alkanut.

Paras ystäväni sanoi minulle viime vuonna, että aika tekee tehtävänsä. Että siihen pitää pystyä luottamaan. En uskonut sanaakaan silloin – mutta kuten aina, paras ystäväni oli jälleen oikeassa <3

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään