Onnellisuus on harhaa

Oletko onnellinen?
Ihan sairaan vaikea kysymys?
Milloin ihminen edes on onnellinen? Milloin kaikki on riittävän hyvin, että voi sanoa olevansa onnellinen?

Minun elämässäni on paljon asioita joiden voin vilpittömästi sanoa olevan hyvin ja joista olen onnellinen. Minulla on rakastavia läheisiä, terve ja toimiva vartalo. Olen itse voinut valita asuinpaikkani ja minulla on koti jossa viihdyn.
On silti aina jotain mikä kyntää kuraa ja tuntuu paskalta.
Minusta tuntuu, että aina jollain elämän osa-alueella tyydyn vajaaseen tuntemiseen.
Jokin asia ei ole hyvin tai tyydytä mieltä sillä tasolla, että voisi sanoa olevansa täysin onnellinen. Joko työ tuntuu nihkeältä, ihmissuhteissa on harmaan viileää tai ei onnistu säästämään kesämökkiä varten. Onko ne onnellisuuden mittareita?

Onko elämä vain tyytymistä ja keskinkertaisuutta? Millainen onni on liian itsekästä? Mitä saa uhrata saavuttaakseen tasapainoisen hyvänolon tunteen? Milloin onni on maksimaalista? Voiko täydellistä onnea edes saavuttaa? Onko onnellisuus vain harhaa?
Kuka näihin kysymyksiin edes osaa vastata? En minä ainakaan.
Tuntuu, että olen elämässäni jonkinlaisessa risteyksessä. Iänkin puolesta, mutta en tarkoita nyt sitä, vaan henkisellä ja ihan käytännön tasollakin.
Esimerkiksi työssä tunnen saavuttaneeni jonkinlaisen lakipisteen. Sen tavoitteen jota joskus olen lähtenyt tavoittelemaan. Tuntuu, että työn palkitsevuus on mitattavissa enää enimmäkseen taloudellisella menestyksellä. Kuinka pitkälle se kantaa. Kuinka pitkälle sen saa antaa kantaa.

Ajattelen, että kukaan toinen ei ole vastuussa minun onnellisuudestani, enkä minä ole vastuussa muiden onnellisuudesta. Uskonko siihen? En ole varma.
Eikö muka ole itsekästä tavoitella onnellisuutta välittämättä miten se vaikuttaa muiden onnellisuuteen?

Onko järkevää tehdä taloudellisesti kannattamattomia ratkaisuja saavuttaakseen muilla osa-alueilla mahdollisesti lisää onnellisuutta?
Miten osaisin tehdä henkilökohtaisen elämän suuria ratkaisuja, kun välillä tuntuu, etten osaa tehdä arjen yksinkertaisiakaan ratkaisuja.
En osaa tehdä valintoja ja minusta tuntuu, ettei kukaan muu voi minua niissä auttaa.
Ei kukaan muu ole elänyt minun elämääni. Taistellut minun taisteluitani. Ei tuntenut minun tunteitani ja elänyt minun epävarmuudessani.
Miksi tämä elämä on niin sairaan vaikeaa?

Eräässä onnellisuuskyselyssä esitettiin kysymys, jos kuolisit nyt, olisitko tyytyväinen siihen, miten olet käyttänyt viimeiset puoli vuotta elämästäsi? En osaa vastata.
Osaan asioista olen todella tyytyväinen, osaan en todellakaan ole.
Mikä painaa vaakakupissa minkäkin verran, en tiedä.
Turhauttaa, ärsyttää, väsyttää ja tuntuu, kuin hakkaisi päätä seinään. Asiat ei etene ajatuksentasollakaan järkeviksi lauseiksi. Saati sitten käytännön elämässä.
Olisipa kristallipallo. Mutta kun ei ole.
On tyydyttävä laahustamaan siihen pisteeseen asti, ettei enää siedä nykyisyyttä, jotta muutos olisi väistämätön ratkaisu. Olipa suunta sitten mikä tahansa.

Voit seurata minu instassa @hejcki