Minun lapsuuden miehenmalleja  olivat isäni, äitini isä, alakoulun opettajani. Toki myös monia muita, mutta nämä kolme nousivat päällimmäisenä mieleen.

Isäni oli syvästi uskonnollinen, nöyrä, tiukka ja herkkä mies. Hän puhui vähän, eikä kiroillut koskaan.
Hän piiskasi koivun oksalla paljaalle takapuolelle niin kovaa, että punaiset viirut kirvelivät iholla monta päivää.
Hän teki vuorotöitä tehtaassa ja vapaa-ajalla korjasi itse autot ja rikki menneet kodinkoneet.
Hyväntuulisena hän hyräili hengellisiä lauluja ja hänen sylissään oli aina tilaa pikkulapsille. Hänen vitsinsä kertoivat ”entisestä miehestä” ja Nätti-Jussi nimisestä metsätyömiehestä. Hän osoitti rakkauttaan huolenpidolla ja rajoilla.
Äitini isä oli vanhankansan maatalon isäntä, joka oli selkänahastaan kaskennut soita, kyntänyt peltoa ja kengittänyt hevosia. Sitkein ihminen jonka olen koskaan tavannut.
Lapsuudessani maatilan työt eivät varsinaisesti värittäneet hänen elämäänsä, vaan hän oli verstaassa viihtyvä puuseppä. Käsistään kätevänä hän sai puupöllin taipumaan penkkisängyn koristeeksi tai piianpeilin siroksi kehykseksi.
Hän jos joku oli vähäsanainen. En koskaan kuullut hänen kertovan huolistaan, mutta rakastavat silmät ja herttainen hymy ovat jääneet mieleen.
Hän oli mies, jonka mielessä oli varmasti paljon myllerrystä, mutta vuosia sodassa taistelleena miehenä hän oli oppinut purkamaan mielensä myllerrykset työhön.
Opettajani oli isääni ja äitini isään verrattuna boheemi kaupunkilainen, pehmeät arvot omaava kansankynttilä. Hän rakasti musiikkia ja sai meidät ylienergiset koululaiset rauhoittumaan vetämällä oikeista naruista.
Hän käytti autonsa korjaamolla ja pianistin sormet olivat puhtaat ja pehmeän näköiset. Oli varmaan laittanut käsirasvaa. Isäni ja äitini isä laittoivat rasvaa vain leivän päälle ja ehkä ihottumaan.
Osin sekä perheessäni että muualla lapsuuden kasvuympäristössä kuulemani vähättely ja arvostelu siitä miten olen väärällä tavalla poika, loi minulle päänsisäisen tavoitteen olla tietynlainen poika/mies. Yritin mahduttaa itseni sellaiseen muottiin mitä oletin minulta odotettavan.
Minulla oli pitkään paine olla tietynlainen mies. Keräsin kaiken miehisyyteeni koskevan krittiikin itseeni ja pyrin oleman parempi, oikeanlainen mies. Mies joka osaa korjata autoja, rakentaa talon ja harrastaa jääkiekkoa tai metsästystä.
Se millainen mies minä olen tänään, on rakentunut tietenkin vuosien saatossa erilaisten sattumusten muovatessa minuuttani. Luonne ja ympäristötekijät luovat kombinaation jonka päälle on rakentunut itsenäisen ajattelun kautta oma näkemykseni miehenä olemisesta.
Olen pyrkinyt karistamaan hartioiltani mahdollisimman paljon turhia odotuksia tai vanhoja kaavoja. Ihan vain pystyäkseni olla sellainen versio itsestäni, joka antaa minulle tunteen saada olla vapaa. En mielelläni kanna perinteisten sukupuoliroolien tuomaa miehenmallia, ainakaan vain sen vuoksi, että niin on aina tehty. Teen asiat niin kuin huvittaa, olipa se sitten perinteisen miehekästä tai ei.
En luonnostaankaan asetu äijäkulttuurin keskiöön, mutta en edes pyri olemaan millään mittarilla stereotyyppinen mies.
Sen sijaan haluan antaa ympärilläni kasvavalle nuoremmalle sukupolvelle mallin miehestä, jolla ei ole rajoitteita/pakotteita siihen millainen miehen tulisi olla.
En halua lokeroida itseäni enkä ketään muutakaan. Jokainen olkoon juuri sellainen, kuin itse parhaaksi näkee ja tuntee.