Voivatko mies ja nainen olla vain ystäviä?

Kenenkäs poikia ne nämä tytöt on, huikkasi hassunhauska sukulaismies, kun minä muutaman muun pikkupojan kanssa astuimme ovesta sisään. Meitä nauratti.

Kirjoitin taannoin postauksen miehen malleista, joita minulla on ollut elämässäni. Vahvoja, nöyriä, turvallisia, ankaria ja rakastavia ihmisiä. Tekstissä pohdin omaa miehenä olemista ja sitä mallia jota haluan ympärilläni oleville viestiä.
Kun olin lapsi ja nuori oli lähiympäristössäni ja yhteiskunnassa yleisestikin vielä vallitseva ajatus poikien väreistä, miesten ja naisten töistä ja muutenkin sukupuolien roolit olivat hyvin stereotypiset ja rajoittuneet.

Olen pitkin elämääni pysähtynyt ajoittain pohtimaan miksi pitäisi olla jokin tietty standardi johon jokaisen tulisi yltää ollakseen riittävän nainen tai riittävän mies.
Mitä kypsemmäksi ajatteluni on kehittynyt, sitä vahvemmin olen halunnut tehdä työtä perinteisten sukupuoliroolien venyttämiseksi ja murtamiseksi.

Asiat ovat voineet olla ihan pieniäkin juttuja. Esimerkiksi ympäristössä jossa lapsuuteni ja teini-ikäni vietin oli tavallista, että pojat ja tytöt viettivät porukkana aikaa ja olivat ystäviä. Se ei kuitenkaan ollut tavanomaista, että yksittäinen poika ja tyttö olisivat olleet hyvät- tai jopa parhaat ystävykset. Silloin kuvioihin astui aina puheet seurustelusta.

Me ystävieni kanssa halusimme tietoisestikin murtaa tuota ajattelua ja aloimme käyttäytyä niin kuin olisi maailman luonnollisinta, että tyttö ja poika tekevät asioita yhdessä ystävinä ilman mitään taka-ajatuksia.

Istuimme kahdestaan seurapenkissä ystävinä, vaikka se ei siihen aikaan ainakaan siinä yhteisössä ollut totuttua. Kuulimme takapenkin tätien hyväntahtoiset supinat ja näimme tietäväisten hymyilevät katseet, mutta emme välittäneet.
Kuulostaa varmasti tänä päivänä jopa ihan naurettavalta, mutta silloin se oli ainakin minulle merkittävä vapautuminen niistä rooleista mitä me kaikki olimme tottuneet ylläpitämään.

Myöhemmin olen tehnyt valintoja opiskelujen, työn ja ystävien osalta välittämättä sukupuolirooleista tai sukupuoleen leimatusta toimintamalleista ja löytänyt onneksi ympärilleni samoin ajattelevia ihmisiä.

Lähisuhteissani sukupuoli tai niihin ladatut roolit eivät juurikaan määrittele meitä, eikä roolit mene mustavalkoisesti monien ystävienikään kanssa. Yhtä sujuvasti teemme asioita miesten kuin naistenkin kanssa. Rakennamme taloa ja ajamme traktoria siinä missä leivomme pullaa tai opettelemme neulomaan.

Mietipä omia vanhempiasi. Kuinka usein perheesi oli reissussa niin, että äitisi ajoi autoa? Kuinka usein isäsi lähti naisoletetun ystävänsä kanssa kahville tai lenkille ihan vain ystävinä joita kiinnostaa samat asiat.

Kun itse mietin asiaa niin minua alkaa hymyilyttämään ajatus siitä, että omat vanhempani ja heidän ystävänsä olisivat toimineet niin. Sen verran sukupuoliroolittunutta toiminta yhteiskunnallisesti oli.
En olisi osannut kuvitella, että ystävykset Martti ja Sinikka olisivat lähteneet jänismetsälle tai Tauno ja Marja-Liisa olisivat soitelleet ja sopineet menevänsä kahdestaan kahville tai kävelylenkille. (Nimet keksittyjä)
Varmasti niitäkin on ollut, mutta ei minun kuplassani.

Ehkä se on vain jotain omaa jälkeenjäänyttä ajatteluani, mutta välillä vieläkin olen aistivinani, kuin joillekin olisi kummeksuttavaa se, että mies ja nainen ovat hyviä ystäviä ja tekevät asioita kahdestaan ihan vain ystävinä.
Eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä mitä sukupuolta henkilöt ovat, kunhan heillä on kivaa yhdessä.

Monessa asiassa ja tilanteessa olen huomannut, että paras keino normalisoida asioita on toimia kuin se kyseinen asia olisi jo yhteiskunnallisestikin ihan tavallista ja olla tekemättä siitä mitään numeroa. Silloin ympäristö alkaa reagoimaan asiaan pikkuhiljaa niin, että tuo on näköjään aivan tavallista, ehkä minäkin voin toimia noin. Ja varsinkin nuorille se on tärkeä viesti vapautuneemmasta ja tasavertaisemmasta yhteiskunnasta. Uskon, että sillä on merkitystä myös ”pojat on poikia” sanontojen taakse kätkeytyvän ikävän käyttäytymisen kannalta.

Jos jää odottamaan, että yhteiskunta on siihen valmis, saa odottaa lopun elämäänsä.

Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?