Sinä valitset.

image.jpeg

Löysin itseni tänä viikonloppuna ”jälleen ojan pohjalta” loukattuna, suruissani ja hämmentyneenä. Mielessäni pyöri monia ajatuksia ja syytöksiä. Päällimmäisenä kysymys siitä, miten ihmeessä olen tänne ajautunutEhkä suurin oivallus ikävässä tilanteessa on ajautumisesta. Vaikka uskonkin siihen, että elämän ihmeiden toteutumisen kannalta tilan antaminen vapaalle virtaavuudelle on pakollista, uskon myös siihen, että me olemme luotseja, jotka lopulta ohjaavat laivaa satamaan.  

Elämässä ja ihmissuhteissa on aina pohjimmiltaan kyse omista valinnoistamme. Joudumme valintatilanteessa vastatusten itsemme ja menneisyytemme kanssa. Olemme näissä tilanteissa valitettavan harvoin läsnä itsessämme ja tietoisia siitä, mitkä asiat valintoihimme ja toimintaamme vaikuttavat. Uskon, että se mitä valitsemme, näyttää meille, millaisia asioita me pelkäämme ja mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja arvokkaita. Turhan usein teemme valinnan ja toimimme pelkomme ohjaamina. Tämä reitti on meille usein se kaikista tutuin. Olemme nimittäin elämän varrella tottuneet suojaamaan itseämme ja ohittamaan pelkommejoko pakenemalla tilanteesta tai ryhtymällä hyökkäykseen. Näissä tilanteissa emme näe emmekä kuule toista ihmistä.  Kuulemme vain omassa päässämme kovaa kilkattavat hälytyskellot. Halutessamme voisimme kuitenkin kuulla myös toisen ihmisen äänen ja nähdä hänet arvottamatta häntä omien harmaantuneiden linssien läpi. Jos tiedostamme tämän, ymmärrämme myös, miten paljon meille tarjotaan mahdollisuuksia valita luonko vai hajotanko yhteyttä toiseen ihmiseen. Mielestäni se, miten suhtaudun ja miten päätän toimia suhteessa toisiin ihmisiin, on pitkälti tahdon asia. Tahdonko ottaa vastuun itsestäni ja tunteistani? Tahdonko kääntää katseen itseeni, tahdonko yrittää ymmärtää omat tunteeni ja tahdonkotarkastella omaa toimintaani suhteessa toiseen? Jos todella haluan elämääni hyviä, turvallisia ja kestäviä ihmissuhteita, minun on oltava valmis rakentamaan yhteyttä omien pelkojeni lävitse. Voimme kokea yhteyden toisiimme vasta, kun olemme ensin löytäneet samalle taajuudelle poistamalla välissämme olevat esteet.

Alkaessamme rakentaa suhdetta itseemme, rakennamme samalla suhdetta toisiin ja vasta kun löydämme yhteyden itseemmevoimme luoda sydämen yhteyden muihin.Palkitsevimmat ja mieleenpainuvimmat hetket omassa elämässäni ja tärkeissä ihmissuhteissani ovat olleet sellaisia, joissa aseet ja haarniskat on uskallettu riisua – silloin kaksi inhimillistä olentoa on kohdannut toisensa. Uskaltamista on usein edeltänyt kahden tahdon taistelu. Meille ihmisille elintärkeä tunneyhteys syntyy ainoastaan tilanteissa, joissa tulemme nähdyksi ja kuulluksi ilman arvostelua.  Tällaisen tilan rakentamiseksi tarvitaan mielestäni aina se rohkeampi toinen, joka ojentaa kätensä tullessaan puolitiehen vastaan. 

Olen pelännyt toisia naisia ja olen pelännyt monia miehiä. Vasta sitten, kun olen ymmärtänyt oman pelkoni juuret, olen uskaltanut nähdä nämä ihmiset ilman ennakkoluulojaniInhimillisyys ja rohkeus mahdollistavat ihmissuhteissamme rakkauden läsnäolon. Kun me käännymme kohti sydäntämme ja tahdomme avata sen hyväksyvälle rakkaudelle, elämä antaa meille mahdollisuuden. Voisiko rakkauden löytämisessä olla lopulta kyse vain rohkeudesta? 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *