Päästää irti eli päästää lähelle
Usein kun olen oikein halunnut jotain, olen yrittänyt tehdä hirveästi töitä sen eteen, että se jokin toteutuisi. Eikä töiden tekemisessä sinänsä mitään väärää ole, mutta silloin olen usein huomaamattani tullut sulkeneeksi pois kaikki ne vaihtoehdot, joiden olemassaolosta en ole tietoinen, mutta jotka olisivat minulle jopa parempia, kuin yksikään itse kehittelemistäni. Ja usein vasta silloin, kun omat tarkkaan harkitut kuvioni eivät lukuisista yrityksistä huolimatta ole suostuneet toteutumaan, olen luovuttanut, ja nähnyt muut vaihtoehdot, jotka ovat koko ajan olleet käden ulottuvillani.
Olen huomaamattani noudattanut tätä samaa kaavaa myös ihmissuhteissani. Mitä enemmän olen halunnut onnistua, sitä enemmän olen yrittänyt. Olen yrittänyt olla kiltti, tukeva, rakastava, ajatteleva, hyväksyvä, kannustava, armollinen… ehkä jopa helppo. Olen yrittänyt ratkoa parisuhdeongelmiani siihen pisteeseen saakka, että olen melkein luovuttanut, ja kuinka ollakaan, silloin kaikki onkin selvinnyt kuin itsestään. Enkä ole koko aikana tullut edes ajatelleeksi, että kaikki tämä yrittäminen on ollut sen tiellä, mikä koko ajan on ollut jo olemassa, ja mitä niin olen kaivannut, nimittäin aito yhteys toiseen ihmiseen.
Viime aikoina minulle on kuitenkin tullut vastaan tilanteita, joista en jostain syystä ole selvinnyt vanhalla tutulla kaavallani. En ole päässyt pakenemaan paikalta, kun on alkanut ahdistaa, enkä ole onnistunut toisen ihmisen huomaamatta ottamaan etäisyyttä tilanteessa, jossa olen pahoittanut mieleni. Sen sijaan minut on pakotettu puhumaan. Olen joutunut tunnustamaan, että minua ahdistaa, tai että jokin, mitä toinen teki, loukkasi. Olen joutunut olemaan toisten edessä kaikkein lapsekkaimpien tuntemusteni ja pelkojeni kanssa, joita olen aivan valtavasti hävennyt ja peitellyt, odottaen, että minut tuomitaan rasittavaksi ääliöksi. Kirjoittaessani tätä hymy nousee väkisinkin huulilleni, kun näen mielessäni ystävieni rakkautta pursuavat katseet omien kyynelteni lävitse, ja tunnen, miten kehoni päästää irti. Tältäkö rakkaus tuntuu?
Kun sitten viime viikolla olin teatterillamme purkamassa ajatuksiani erään harjoitteen jälkeen, ohjaajamme totesi minulle, että niinhän se menee, kun päästää irti, päästää lähelle. Hetken aikaa olin hieman hämilläni kunnes oivallus iski tajuntaani – olen päästänyt lähelle. Muistin myös usein kuulemani ajatuksen siitä, ettei rakkaus koskaan väkivalloin tyrkytä itseään meille vaan odottaa kärsivällisesti, että olemme valmiit ottamaan sen vastaan. Olisinko nyt siis valmis?
Rakkaudella, Ida