Syksytuuli tuo kuulumisia

tumblr_mrkjosstot1sc3tido1_1280.jpg

tumblr_mqm0wxbvfg1sc3tido1_1280.jpg

Sielu on levännyt, kovasti.

On ollut mainiota olla kirjoittamatta, mutta nyt hieman kuulumisia.

Kesä oli kevyt, palkitseva ja onnellinen.

Sekä Hesarissa että Kampin kodissa viihdyin superhyvin. Ilta laskeutui vaaleanpunaisena mereen ja Regatasta leijaili korvapuustin tuoksu. Tuli joogattua, suppailtua ja juostua. Todellakin juostua: maratonkin. Se oli älyttömän hauskaa. Satoi vettä, mutta hymyilin melkein koko matkan.

Kävin myös pyöräilemässä Ahvenanmaalla. Oli Kökarin pieniä kirpputoreja, valoisia öitä teltassa ja laivan käytävällä ja tyynelle merelle kantautuva haitarin soitto. Kaikkea kesäistä pikkukivaa, kyllä te tiedätte. En toteuttanut päätöstäni syödä jotain itse kasvattamaani, mutta onhan noita kesiä.

Ja sitten uutiset: olen lähdössä matkalle.

Hyppään tänään koneeseen, jonka suunta on Pohjois-Australia. Ensin vietän viikkoja mangofarmilla, jossa poimin hedelmiä ja seuraan kuun kiertoa. Auringolta suojaa nahistunut lierihattu, jota ystäväni yritti kehaista sanomalla, että onhan siinä luonnetta.

Muita suunnitelmia ei ole. Ei aikoja, ei paikkoja, ei pakkoja. Vain kuukausia, joita on juuri niin monta, kuin haluan. Matkavakuutus kestää kesään saakka. Olen uskomattoman innoissani.

Lähtö on parin tunnin päästä. Pakkaan rinkkaan painavan kasan kirjoja, Vaasankadun katukirppikseltä löytämäni vaatteet ja lempiaurinkolasit, jotka varmasti hajotan tai kadotan.

Moni on kysynyt, aionko kirjoittaa matkaltani. Koska en halua ottaa minkäänmoisia paineita, vaan saada kirjoittamisesta pelkkää iloa, en lupaile. Älkää siis pettykö, jos kahden postauksen jälkeen kyllästyn ja katoan. Mutta kannattaahan kaikkea kokeilla, joten tattatadataa:

kuvankaappaus_2013-9-1_kello_21.56.55.png

Saa nauraa. Niin minäkin tein, kun yöpöhnissäni valitsin reissublogille nimeä.

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Voi vitsi! Jee! <3 Syksy tuo aina kivoja uutisia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *