En ole ikinä
On ärsyttävää, kun ihmiset määrittelevät itsensä negaatioiden kautta. Klassisin esimerkki lienee julistus, ettei ole ikinä asunut kehä kolmosen ulkopuolella. Karseaa.
Etenkin tietyssä vaiheessa illanistujaisia näitä väläytyksiä alkaa parveilla. En ole nähnyt Amelieta. Olen sellainen, joka ei koskaan tee aloitetta. En ole ikinä käyttänyt korkokenkiä, pelannut lentopalloa tai kuullut yhtäkään Metallican kappaletta. Ei, ikinä, koskaan, ei.
Mikä järki on tehdä jostakin puuttuvasta asiasta itselleen osa identiteettiä?
On varmasti iloista, kun saa huomiota pamauttamalla, ettei ole katsonut jaksoakaan Sinkkuelämää. Usein seuraus vain on, ettei sen seurauksena ihminen aio katsoa sarjaa ollenkaan, onhan siitä tullut kiva persoonalisä.
On ok, ettei ole ikinä uinut avannossa tai pelannut kuulasotaa, etenkään jos osallistuu juomapeliin En ole ikinä, mutta minäkuvan rakentaminen sen ja muiden vastaavien esteiden varaan on aika rajoittavaa.
On niin paljon kiehtovampaa jakaa outoja, hulluja ja poikkeuksellisia asioita, joita ihmiset ovat tehneet, ei sellaisia, joita he vain tavan vuoksi itseltään kieltävät.
Kuva: Eloïse Labarbe Lafon