Suihkupahis

Pojalla, jonka luona asuimme Tanskassa, ei ollut suihkua. 

Tai oli, taloyhtion varastossa. Sinne halutessaan piti hipsiä sisäpihan poikki, kömpiä kellariin, syöttää kortilta masiinan aika, jonka ajan vettä tulee, ja sitten lopulta lukittautua koppiin pesulle. Jokainen minuutti maksoi kruunun verran.

Se oli upeaa.

Olen nimittäin törkeä suihkuhirviö.

Rakastan pitkiä suihkuja. En ota niitä vain puhtaudesta, vaan ilosta. Väsymys, kylmyys tai paha mieli: hanat kaakkoon ja heti helpottaa.

Minulla on siitä syyllinen olo. Mutta ei selvästi tarpeeksi, kun en lopeta. En, vaikka  kuinka pallottelen listaa vesisäästön vaikutuksista (Lämpimän veden säästö vähentää energian kulutusta. Raakaveden hankintatarve vähenee. Jäteveden käsittelytarve vähenee.)

Ne tuntuvat sanoilta, joilla ei ole mitään tekemistä pitkien aamusuihkujeni kanssa.

Tiedän, että pitäisi olla järkevä ja lopettaa, mutta kun ei yhtään huvita. Onhan se niin kivaa. Ja tästä ajatuksesta iskee taas superitsekäs olo, koska se on argumenteista ala-arvoisin. Autoton-kulutuskriittinen-lihaton elämä tuntuu aika tekopyhältä, kun ei osaa lopettaa tollontöistä helpointa.

Ja valitettavasti meitä tekopyhiä piisaa.

Henkel Norden Oy:n tutkimuksen mukaan pohjoismaalaisista juuri suomalaiset valuttavat eniten kuumaa vettä viemäriin. Paremmin ei tosin mene ruotsalaisillakaan, jotka ovat suihkussa pisimpään, tai edes tanskalaisilla, jotka sisäpihasuihkuista huolimatta käyvät suihkussa useimmiten.

Surkeita tyyppejä koko porukka.

Oma kruunu minuutista -viikkoni oli ihana, koska se osoitti, että kaksi kuuden minuutin suihkua ja yksi lavuaarikylpy viikossa voivat riittää ihan mainiosti. 

Miten saman ajatusmallin saisi toimimaan kotona?