Utøyalta selvinneet
Itku siinä tuli.
Andrea Gjestvangin valokuvasarja One Day in History Utøyalta selvinneistä on rankkaa katsottavaa.
En tiedä, miten moni suhtautuu juuri näihin kuviin, mutta muissa yhteyksissä törmää usein käsitykseen sosiaalipornosta. Että vastaavat kuvat asettavat kohteensa uhreiksi, joita kohtaan yleisön on helppo kokea pintapuolista liikutusta ilman, että maailma muuttuu. Että kyseessä on retostelua toisen tuskalla.
Itse olen eri mieltä.
Mielestäni hirveiden tapahtumien on hyvä saada kasvot. Muistuttaa, ettei pahaa tapahtunut joskus tuolla jossakin, vaan oikeille ihmisille, jotka elävät tälläkin hetkellä. Näyttää Breivikin lisäksi joukkomurhan toiset kasvot.
En yritä sanoa, että kenenkään olisi pakko tuntea surua vieraan ihmisen puolesta, mutta on hyvä, että halutessaan niin voi. Empatiaa ei voi olla liikaa.
Kuvat ja niihin liittyvät tarinat ovat ahdistavia ja rintakehää rutistavia. Sydäntä vihloo lukea ensimmäisen kuvan pojasta, joka tuli Norjaan pakolaisena, ja menetti siellä oikean kätensä ja jalkansa, tai viimeisen kuvan tytöstä, joka selvisi siksi, että luoti osui hänen viisaudenhampaaseensa.
Ja juuri se vihlonta on tärkeää, sillä se synnyttää ajatuksia, jotka muuttavat. Jos eivät maailmaa ympärilläni, niin ainakin minua.
Siksi suosittelen katsomaan ja lukemaan valokuvasarjan ajan kanssa. Ja tuntemaan, jos siltä tuntuu.
Kuvat: Andrea Gjestvang