On hyvä muistaa, mikä sienestyksessä on tärkeää

Nyt haluan puhua sienestyksestä.

Tai en puhua, ihastella vain. 

Ehkä viileä, tammikuinen keskiviikkoilta on siihen epäsopivin mahdollinen aika, mutta ei haittaa. Ajankohtaisuus on yliarvostettua. Aina on sopiva hetki tärkeille asioille, tänään siis eukaryooteille.

Kun katsoin äsken Nytin vinkkaamana Osma Harvilahden sienestysvalokuvat, liikutuin kyyneliin.

Se kertoo ehkä enemmän henkisestä tilastani kuin sienestyksen hienoudesta, mutta silti. Miettikää nyt, millä upealla maailmalla meitä on palkittu: on puhdas metsä, lintujen sirkutus ja märkä mätäs. Snif.

Ja minä en edes pidä sienistä.

Mutta sienestys, siitä ei voi olla pitämättä. Ystäväporukalla mökkeillessä se on erityisen mukavaa.

Silloin puen päälleni kokosinisen sadeasun.

Lampsin muiden mukana liian suurissa saappaissa, kunnes kellahdan kumoon. Jään tuijottamaan puiden verkkoa, johon ilta-aurinko siivilöityy. Vieras lintu laulaa.

Juuri ennen kuin ystävät ovat liian kaukana, he huutavat, ja siirryn kiltisti pötköttämään lähemmäs. Toisinaan torkahdan.

Sieniä en ikinä löydä yhtäkään.

Kuva: Tatu Lund, kuvakaappaus: Osma Hirvilahti & Wired