Mä olen mystinen hopeinen discomies

”Miksi elämme nollien ja ykkösten maailmassa? Jos sukupuoli ei olisi 0–1-valinta vaan asteikko miehuuden nollasta naiseuden kymppiin.”

– Saska Saarikoski

Piirrä ruksi kohtaan, joka kuvaa sinua.

Ohje kesäleirillä on helppo, mutta toteutus yllättävän vaikea.

Suurella paperilla on nelinkenttä, johon pitää merkata, kuinka paljon kokee olevansa mies ja nainen, hetero ja homo. Ennen tehtävää leirillä oli noin kuusi poikaa ja kymmenen tyttöä, kaksi julkihomoa, kuusi julkiheteroa ja loput hiljaista oletusta. Tehtävän jälkeen patjoilla istui sekalainen sakki ties keitä, eikä yhdestäkään ääripäästä löytynyt yhtään ruksia.

Olen muistellut sitä monesti.

Oli aika protumaista, mutta myös hyödyllistä pysähtyä kerrankin oikeasti miettimään, mikä minussa oikein on mitäkin, eikä vain vedellä vanhojen tottumusten pohjalta. Vaikka poikkiviivat paperilla eivät muuttaneet itsestä mitään, ne pehmensivät suhtautumista muihin. Tuli ymmärtäväisempi olo.

Jos minä saisin päättää, jokainen suomalainen saisi merkitä itsensä samanlaiseen karttaan.

Istua hetkeksi alas ja pohtia itseään. Vaikka sukupuoli ja seksuaalisuus ovat valtaosalle päivänselvä asia, juuri siksi niitä pitäisi pysähtyä miettimään. Ei vain siksi, että tietäisi kuka on, vaan myös, että mistä syystä.

Sillä kuten Saska Saarikoski ajatteli viimeviikkoisessa Hesarin pääkirjoituksessaan, sukupuoli ei ole vain ääripäitä, vaan liukuasteikko.

Kasa rasteja siellä täällä.

Mieti huviksesi, missä omasi on.