Kuka ei tiennyt hallituspuolueita?
Ala-asteen opettajani oli loistava.
Kerran, kun luokka ei tehnyt sitä mitä piti, opettaja istuutui. Hän kirjoitti ylös, mitä kukakin sillä hetkellä puuhaili ja luki listan ääneen. Dennis seisoo pöydällä. Juuso painii Teemun kanssa. Jenny kirkuu.
Se tepsi. Häpeä kiinnijäämisestä oli niin valtava, kuin se seitsemänvuotiaana vain voi.
Opettajan kikka tuli mieleen tänään julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan valtaosa ei osaa nimetä hallituspuolueita. Sama narauttaminen, sama nolo olo. Uskon, että monen posket punottivat tänään aamupalapöydässä, kun tajusi, ettei se SDP kuulukaan hallitukseen.
Konsti on siitä hyvä, että se tepsii myös niihin, jotka selvisivät puhtain paperin. Mitä jos opettajan tarkkaillessa olisikin juossut ympyrää? Mitä jos gallupissa olisikin unohtanut RKP:n? Vaikka nyt läpäisi testin, ensi kerralla ehkä ei. Siksi myös osaavia nolottaa.
Konsti ei kuitenkaan toimi, jos unohdetaan keskeinen vaikuttaja: puolustautuminen.
Listan luvun jälkeen opettaja teki fiksusti, ja antoi jokaisen halukkaan kertoa, miksi nahisteli tai konttasi pöydän alla. Tällöin pahimmallekaan mölyapinalle ei jäänyt tunnetta, että olisi kokenut vääryyttä. Sama pitäisi muistaa nyt.
Kiinnostavaa ei nimittäin ole, etteivät ihmiset tiedä hallituspuolueita, vaan se, että miksi näin on. Eikö tieto kulje kaikille ihmisryhmille, kuten nuorisolle, vai eikö ketään vain kiinnosta? Miksi ei kiinnosta, ja toisaalta, pitäisikö edes?
Toivonkin, ettei tutkimus jää pelkäksi päivittelyksi rahvaan tyhmyydestä, vaan että syiden pohdinnalle ja puolustuspuheille annetaan tilaa. Että mietitään, missä ihmeessä on vika, jos neljän vuoden jälkeen vain kolmasosa vastaa oikein.
Kuten aikoinaan vannoin mielessäni, että jatkossa olen koulussa nätisti, tänään päätin pysyä aina ajan tasalla, ketä hallituksessa istuu. Niin on varmasti päättänyt aika moni muukin, ihan vain siksi, ettei tarvitsisi hävetä enää uudestaan.