Hertta pohti mallien laihuutta, Kari persjalkaisia mallinukkeja. Minäkin tahtoisin esittää kainon toiveeni. Olisiko mahdotonta sorsia lyhyitä ihmisiä edes hieman vähemmän? Ilahtuisin kovasti lookbookista, jossa malleilla olisi pituutta korkeintaan satakuusikymmentä. Kiitos! Kuva: Søren Jepsen

En käsitä, miten ruokakirjoitteluun kuuluisi suhtautua. Kuuluuko ateriakuvista inspiroitua? Että ah, ihana soppa, kokeilenpa sitä itse? Vai mikä niiden funktio on? Reseptien jakaminen? Piilobrassailu siitä, että itsellä on aikaa kasvattaa omat inkiväärinsä? Onnistumisen tallentaminen? Kuuluuko näiden kirjoitusten palvella kirjoittajaa vai lukijaa? Viilillä, rypäleillä ja yliopistolounaalla elävä on ymmällään. Kuvat: I wish I had an ocean […]

Jouduin äskettäin ottamaan osaa yleensä niin tuttuun, junnaavaan vääntöön siitä, kenellä on seksuaalinen valta: naisilla vaiko miehillä. Onneksi tällä kertaa rajaus oli tarkka, sillä keskustelu koski ikäisiämme, omassa elinpiirissämme. Ei siis vuosisatojen sortoa tai kehitysmaiden raiskauksia, vaan omia, usein tragikoomisistakin hetkiä aiheen tiimoilta.  Vaikka keskustelu ei saanut mitään merkittävää lopputulemaa, yksi fakta ainakin tuli selväksi. […]

  Hei, Peruutuksesi on nyt kirjattu.  Mutta mielelläni teen sinulle jatkotilauksesta tarjouksen: Mitä sanot, jos saisit laskutetun jakson lehdet tarjoushintaan (-50%), saisiko tilaus jatkua?   Kätevää. Olin kyllä kuullut, että lehtitilauksen loputtua alkaa usein välitön tarjoussoittelu. En kuitenkaan tiennyt, että pelkällä laskun perumisella on mahdollista saada sen hinnasta puolet pois. Pätisikö tämä muuallakin? Kuva: She […]

  Atlas Saarikosken kirjoitus Kehitysvammaisille kuuluu kaikki on äärettömän kaunis ja tärkeä. Vaikka allekirjoitan näkemykset, yhteen seikkaan on pakko takertua. Vammaisten glorifiointi on ärsyttävää, sillä se rajaa vammaiset yhdeksi ihmistyypiksi. Vammaisuus ei pelkästään ole Saarikosken sanoin ihmeellistä, kaunista ja poikkeuksellista, vaan myös rumaa, tylsää ja tavanomaista. Vaikka moni vammaisista on iloisia ja sydämellisiä, moni on myös ahdistuneita […]

  Nappiin meni, Nordea. Verkkopankkiin kirjautuessa sivulle pamahtaa tiedote, joka kehottaa varomaan huijausyrityksiä. ”Huijausviestejä liikkeellä 30.10. alkaen. Sähköposteissa on liikkeellä huijausviestejä, jotka on kirjoitettu huonolla suomenkielellä.” Anteeksi, ei saisi saivarrella. Naurattaa silti. Kuva: Bad Potion

Vauvajournalismin lisäksi on olemassa toinen mahtava genre: vanhanakin oppii -juttutyyppi. Mikään ei inspiroi paremmin kuin yhdeksäkymppinen ylioppilas tai pappaballeriina. Vaikka jutut ovat kliseisiä ja yllätyksettömiä, juuri siksi ne ovat niin mahtavia.  Niiden rinnalla oma esseekipuilu alkaa nimittäin tuntua hyvin pieneltä. Kuva: Teenangster

Kesällä ajattelin olevani Lauran kanssa samaa mieltä chick litin turhuudesta. Että juu juu, kun kirjoja lukee elämässään kuitenkin liian vähän, miksi lukea huonoja. Se oli kuitenkin itsepetosta. Tämä voi olla ammatillinen itsemurha, mutta tunnustan silti: olen takinkääntäjä. Rakastan chick litiä. Viimeksi luin XL-kirjailijan tytärsuhteesta, nyt siitä, miten käy, kun mies tahtoo vauvan, nainen ei. Ihanaa! […]

Mitä sanoa tilanteessa, jossa sanoja ei ole, ja oma ymmärrys yltää nipin napin toisen surun laidoille? Miten lohduttaa, kun kuolema tulee aivan odottamatta? Kärsivän oloa ei halua saada yhtään pahemmaksi, mutta tuntuu äärettömän tärkeältä osoittaa jotenkin, että täällä ollaan, ihan lähelläsi. Mitä ihmettä voi sanoa? Kuva: Anna Emilia  

Olen pohjattoman vihainen Breivikille. Ehdottomasti hänen hirmutekojensa vuoksi, mutta myös siksi, että hän haavoitti saaristolaismaisemaa. Kuten New Yorkin siluetista muistaa aina torniparin, nyt myös ihanaan ja kotoisaan näkymään on syöpynyt hirveä visuaalinen muistijälki. Miten jotain niin tuttua asiaa katsoessaan voi tulla niin kamala olo? Lähteekö tämä muistaminen ikinä pois? Kuva: Tapio