Ei yliopistoon, vaan amikseen

Ei yliopistoon, vaan amikseen

”1990-luvun alussa syntyneet lapset ovat jonottaneet päiväkotiin, ahtautuneet luokkiin, täyttäneet harrastusryhmät ja taloyhtiöiden pihat. Nyt kun he pyrkivät jatko-opintoihin, tuntuu, että heitä on joka jonossa liikaa.”   Ystäväpiirissäni on pamahdellut viime päivinä iloisia uutisia, kun moni on saanut opiskelupaikan. Hankenin tai Haaga-Helian sijaan tie vie kuitenkin Heltechiin. Ylioppilasystävistäni tulee amiksia. Miksi? Martta Niemisen osui lakkiasten alla […]

Kehuja poliisille

Kehuja poliisille

Pusipusi. Nyt on syytä kehua: Vanha passi hajosi, joten menin perjantaina tekemään uudelle hakemuksen. Sain vuodeksi ilmaisen passin ja ihastuttavat kuvatkin korvattiin. Jonottamisessa kului viisi minuuttia, tiskillä toinen samanlainen, ja tänään maanantaina, nolla arkipäivää myöhemmin puhelin piippasi: ”Tilaamanne passi on saapunut, noutopaikka on Helsingin pl/Itäinen lupatoimisto.” Hyvä poliisi, hyvä Itä-Helsinki! Tämä oli sujuvinta asiointia koskaan. […]

Miksi passikuva aina epäonnistuu?

Miksi passikuva aina epäonnistuu?

Määrääkö jokin luonnonlaki, että passikuvassa kuuluu näyttää poikkeuksetta vihaiselta neandertaalilta ja isopäiseltä alkueliöltä? Miksi passikuva ei ikinä onnistu? Entisessä otoksessa minulla on superkireät letit ja delffiinipaita. Pahinta on, että tämä 11-vuotiaana ikuistettu örkki on läpäissyt kaikki seulat. Yksikään baari tai lentokenttä ei ole kyseenalaistanut yhdennäköisyyttäni siihen maireanaamaiseen lapseen. Hirveää. Onneksi uutta yritystä ei tarvitse odottaa […]

Les femmes

Les femmes

Onpa ällöttävää, parahdin, kun kaveripoika näytti myhäillen sivuston nimeltä Les femmes. Siellä pääasiassa vähäpukeiset ja vähäpainoiset tytöt söpöstelevät kuvissa kimuranteissa ilmeissä ja asennoissa. Taas yksi kokoelma hoikista, anteliasrintaisista henkilöistä kyrsi, eikä ystäväni myhäily ainakaan auttanut asiaa. Silti pikkuhiljaa koukutuin. Laihuus ja rinnat eivät ole kadonneet minnekään, ja inhoamaani we heart it -henkistä fiilistelyä piisaa. Tytöt […]