Chick lit, kaapista ulos

Kesällä ajattelin olevani Lauran kanssa samaa mieltä chick litin turhuudesta. Että juu juu, kun kirjoja lukee elämässään kuitenkin liian vähän, miksi lukea huonoja. Se oli kuitenkin itsepetosta.

Tämä voi olla ammatillinen itsemurha, mutta tunnustan silti: olen takinkääntäjä. Rakastan chick litiä.

Viimeksi luin XL-kirjailijan tytärsuhteesta, nyt siitä, miten käy, kun mies tahtoo vauvan, nainen ei. Ihanaa!

Toki hömppäkirjallisuuden käytön voi perustella myös hienosti. Jo pääsykoekirjoissa paasattiin, että kulttuurisen hierarkian alakastia ovat tuotteet, joita kuluttavat kouluttamattomat ja naiset. Kirjoja voisi siis pitää tietoisena protestina sorrettujen puolesta.

Oikeasti minulla ei ole mitään järkevää syytä lukea niitä.

Olisin mieluusti kuten Laura kommenttikaarteinen, rationaalisen kaukana kammottavista shoppailukuvauksista ja Ärrän kolmenkimppakatastrofeista, mutta minkäs teet. Väsyneenä ja stressimyttynä vastakkain eivät vain voi olla Sadan vuoden yksinäisyys ja Himoshoppailijan sisko.

Kuva: Lolita