Hipster, twee, folk, huoh

Kaveriani kismittää.

Suuttumuksen syy löytyy koordinaateista Vapa Media, Ida Hakola & kirjoitus Nyt tulevat folkit. Siinä sanotaan, että hipstereiden ironia, viikset ja välipitämättömyys ovat passé. Tilalle astuu uusi ihmisryhmä, folkit, joilla jyräävät yhteisöllisyys ja villapaidat.

Ystävästäni juttu on sietämätön. Hän kysyy: Miksi tuollaisia pitää tehdä? Onko Suomi niin pieni paikka, että uusia termejä pitää koko ajan keksiä ja viljellä mediassa? Ja nyt se keskeisin: miksi kaikki täytyy luokitella?

Ymmärrän pointin, mutta itse en saa houkuteltua esiin sen syvempiä aggressioita. Minusta luokittelut ovat kovin hauskoja ja söpöjä.

Kun kysyn ystävältäni, eivätkö moiset kategoriat kelpaa edes, jos ne on tehty huumorilla, vastaus on jyrkkä ei. Hänestä ongelma on se, että siitä huolimatta huono juttu jää elämään liian kauan.

Tässä tietysti syypää on media.

Itse alkuperäistä tekstiä enemmän ystävääni risookin Nytin aiheesta tekemä juttu Onko folkki seuraava hipsteri? Hänestä juttu synnyttää fiiliksen, että lehti tahtoo näyttää olevansa ajan hermoilla ja tosi hassun hauska. Vielä tämäkään ei saa minua hermostumaan. Kukapa nyt ei tahtoisi olla molempia?

Löydän sisäisen moralistini vasta, kun joku luokittelee itsensä julkisesti näihin luokkiin. Kun huudellaan, että ihihih, minäpä olenkin hipster/twee/folk, tulee tosi myötähäpeällinen olo. Ärsytys ei kuitenkaan ystävälleni kelpaa. Hänen mielestään juuri niin ihmiset pyrkivät todistamaan oman paremmuutensa, että mä en oo tommonen nolo hipsteri.

Huoh.

Ilman pirteää loppukonsensusta totean siis, että osa tykkää, osa ei.

Minä pysyn kannassani. Ihmisten itseluokittelu on kiusallista, mutta kategoriat ovat pelkkinä puhtaina luokitteluina oikein mukavia. Ne tiivistävät aikansa niin sangen ytimekkäästi.

Kuvat: Acne & La Garçonne Moderne