Itsepetos nimeltä laihdutus

Ystäväni on päättänyt laihduttaa.

Perustelu on selvä: laihduttuaan hän on onnellisempi. Silloin hänen koko elämänsä muuttuu kertalaakista paremmaksi. Mies, ura ja loppuelämä, check.

Hän ei ole ajatusmaailmansa kanssa yksin.

Eräässä verkkokeskustelussa syömishäiriötä sairastavat tytöt listaavat syitä siihen, miksi he haluavat laihtua.

Tahdon olla onnellisempi ja laihuus on minulle yksi osa sitä. Haluan tulla huomatuksi. Uskon, että muut pitävät minusta enemmän laihempana. Haluan näyttää hyvältä missä tahansa vaatekappaleessa.

Lista on helppo lytätä pro-anailua harrastavien hourupäiden huuhaaksi, mutta minusta se sanoo vain ääneen sen, mitä lähes jokainen laihduttava toivoo. Harva jaksaa motivoitua loputtomiin ajatuksesta, että jipii, nyt rasvakudokseni prosentuaalinen osuus pienenee ja hapenottokykyni maksimoituu. Jos näin olisi, ihmiset hakisivat inspiraation painonpudotukseensa Väestöliiton neuvonnasta ja terveyskirjoista.

Sen sijaan ihmiset hurahtavat haavekuvaan, että kymmenen kilon päästä pubissa käy flaksi ja henkkamaukka sujahtaa kivasti päälle. Laihdutus on yhtä outoa mielikuvapeliä, jossa motivaatiofarkut jyräävät järjen äänen. On mukavampi fiilistellä tulevaa, hymyilevää elämää kuin miettiä, mikä muka konkreettisesti muuttuu.

Eikä siinä mitään. Kyllä jokainen saa laihduttaa, jos tahtoo. Usein vain syyt siihen ovat epärealistisia, turhauttavia ja aivan pielessä.

On typerä itsepetos kuvitella, että kadonneet kilot korvautuvat automaattisesti kevyellä ololla ja helpolla elämällä. Laihankin voi olla ruma, surullinen ja yksinäinen.

Eikö sen pitäisi olla ihan itsestäänselvää?

Kuva: O Lie