Kirjastossa on kurjaa

Vihaan sitä, kun kirjastosta ei löydä luettavaa.

Silloin luikkii pitkin kulahtaneita hyllyvälejä ja koettaa etsiä takakantta, joka edes ihan pikkuisen sytyttäisi. Eikä ikinä niin käy.

Tulee kuuma ja hiki. Aiottu kymmenminuuttinen triplaantuu, epätoivo syvenee. Ja silloin ainakaan ei halua luovuttaa. Ja lopputulos on, että raahaa kotiinsa jotain aivan hirveää, nimimerkillä nyt-on-aika-suomalaiselle-kansankirjallisuudelle. Ei todellakaan ollut.

Useissa kirjastoissa edes pikavuokrat tarjoavat varman pelastuksen, mutta ei täällä sisämaassa. Seitsemän päivän vipit ovat apaattisimpia kaikista.

Pitäisi varmaan jo uskoa, että kirjastoon pitää mennä suunnitelmallisesti. Pikkulapulle kuuluu kirjoittaa lainalista, hoitaa rundi roiskeetta ja häipyy onnellisena. Tai jos on nero, vain varata kirjansa etukäteen ja noutaa ne kerralla. 

Mutta kun ei sekään ole kivaa.

Jos lukee vain suunnittelemiaan asioita, ei jää tilaa yllätyksille. Oudot, iäkkäät ja takakansihölmöt romaanit jäävät väliin, jos lukulistansa muodostaa vain kirjablogien ja tuttujen suosituksille.

Äsh. En yhtään ihmettele, miksi niin moni lukee niin vähän. Kirjastossa on kurjaa.

Kuva: Le Rêveur