Kuka meistä voisi ampua kissan

Kuka meistä on jännä peli.

Jos se on vieras, tässä idea pähkinänkuoressa: on porukka, usein hiprakassa, jossa aletaan keksiä erilaisia kuka meistä -kysymyksiä. Kun kysymys on esitetty, jokainen osoittaa sitä ihmistä, johon omasta mielestä väite sopii parhaiten. Ja se, jota osoitetaan eniten, keksii seuraavan kysymyksen.

Kysymyksiä on yleensä kolmenlaisia, joko tavallisia (kuka meistä saa ensimmäisenä lapsen), tuhmia (kellä meistä on lievä nahkafetissi) tai hyvin outoja (kuka meistä haluaisi olla eniten cowboy).

Pelasimme peliä äsken Navy Jerrysissa (söpö paikka), ja muistin taas, miksi pidän tästä verbaalisesta seuraleikistä niin paljon. Tutussa seurassa se on helposti pitkäveteistä, mutta vieraassa porukassa vastaukset jaksavat yllättää.

Totuuksia: olen saanut kuulla olevani se, joka hankkii ensimmäisenä omistusasunnon, muuttaa vakituisesti ulkomaille ja saattaapi olla lesbo. Kerran pelasin peliä porukassa, josta en tuntenut juuri ketään. Kukaan ei ikinä osoittanut minua, kunnes kysyttiin, kuka meistä ei koskaan kokeilisi kovia huumeita. Ja lähes jokainen tahmasormi kääntyi.

Vastaukset antavat minusta melko tylsän kuvan, mutta se siinä onkin hauskaa, että ne ovat kaikki vieraista ihmisistä lähtöisin. On ihan helpottavaa, ettei vaikuta ensinäkemältä tyypiltä, joka keräilee seksileluja tai joka rakastaa äitiään eniten.

Vaikka peli on viaton, se on hyvin makoisa väline itsetutkiskeluun. Se antaa vihiä juuri niistä kuuluisista viboista, auroista tai mistä lie, joita ympärilleen viskoo.

Se on mututuntumaa parhaimmillaan. Ja siksi niin mahtava.

Kuva: Paraiso imperfeito