Vihaan otsikon ilmausta niin paljon.

Siis järkyttävän paljon.

Se on niin rasittava ja törppö.

Siinä pienestä asiasta tehdään suuri. Marginaalisesta koko maailman tuhoava. Vähän nyppivästä tosi sietämätöntä. Helposta vaikeaa. Arkisesta pirun turhamaista. En vain yksinkertaisesti kestä. Yärhhg.

Sen lisäksi, että ajatus on itsessään idioottimainen, sitä käytetään naurettavissa yhteyksissä.

Esimerkiksi nämä asiat ovat saaneet ihmiset kauhistumaan maailman menosta:

Eikö tämä vauhti ikinä lopu? Kohtahan kun ei edes tarvitse enää mitään kännyköitä taskuista kaivella kun sonnustaudutaan Google-laseihin!  

Mikä koiraihmisiä vaivaa, kun pienten ihmisten turvallisuus ei enää merkitse mitään.

Mahtiarvot (voima, valta, sota, rikkaus, raha, voitto) ovat nyt vallassa. 

Tämä nainen ei halua lapsia, koska on mielestään nuori. Onko teidän mielestänne 26-vuotias nuori saamaan lapsia?! 

Aivan hirveetä paskaa koko artikkeli. Jos joku ottaa tosissaan nämä tällaiset artikkelit ja elää niiden mukaan, voi vaan kuvitella miten julma ja kiero ihminen hänestä on kehkeytynyt. 

Kun katselee kaupassa hyllyjen tarjontaa, niin ei tahdo millään löytää ns. aitoa tavaraa, täysrasvaisia juustoja, lihatuotteita yms. Käsittämätöntä!

Siis ihan tosi ihmiset, vetäkää käteen. Jos ette relataksenne, niin vaikka sitten masturbointikuukauden kunniaksi.

Kuva: Matilda K.

Ystävä oli kylässä, kun lavehdin vaatepinoa.

Hän katseli puuhaa tovin ja kommentoi, miten minulla on niin paljon uusia vaatteita. Aloin nauraa. Minulla? Tyypillä, joka ei ikinä osta mitään? Sitten hoksasin. Kun katsoin pinon kymmentä vaatetta, niistä kuusi oli jonkun muun vaatekaapista lähtöisin.

Lainaaminen on parasta.

Viime viikkoina olen jakanut kamaa pois maanisesti. Muuton tieltä sohva matkusti kaverin olkkariin, lasit kommuunin astiasekasoppaan. Eronneelle yliopistotutulle päätyi puolet irtotavaroista ja ystäville monta kassia vaatteita, joista halusin hetkeksi eroon. Ennakkotehtävät ystävä viimeisteli macillani.

Itse olen taas saanut iloa etenkin kaverin fiinistä juhlamekosta ja polkupyörästä, joita en olisi muuten ikinä hankkinut. Kun ystävän oli lomalla, vietin vapaaherrattaren elämää tämän Töölön-kodissa.

Tavaroiden väliaikakotiutus on niin fiksua. Se on kivaa, ekologista ja piristävää.

Ihan kaikkein rakkaimpia juttuja en tietenkään tuuppaa muille, mutta miksi tuuppaisin? Riittää, että laitan eteenpäin lahjaksi saadut kipot ja vanhat kirppisaarteet, joista en raaski luopua, mutta joita en myöskään jaksa katsoa kotona.

Vaatteita viikatessa kylässä oli myös ystäväni poikaystävä. Hän sanoi, ettei ole ikinä lainannut yhtään mitään. En tiedä, onko se enemmän tyypillistä pojalle vai vain tavaroistaan tarkalle luonteenlaadulle, mutta aika sääli se ainakin on.

Siis lisää lainauskulttuuria, sanon minä.

Esimerkiksi sellaista kuin Puutalobabyssa.